Orientaatioviikon jatkoa

Keskiviikon ohjelmaan kuului aamusta käynti Nsambya Babies –orpokodissa. Orpokoti ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin Katwen slummikoulu. Isommat lapset olivat jo koulussa, ja pienimmät virkeinä hereillä. Osa meistä, minä mukaanlukien, suuntasi heti aluksi n. 1-vuotiaiden huoneeseen. Jokaiselle ojennettiin ovesta sisään mennessä vauva syliin. Sain syliini kakkavaippaisen pojan, joka ihastui täydellisesti hänelle ojentamaani ilmapalloon! Osa vauvoista rohisi todella pahasti ja osalla oli selvästi lämpöä, mutta ainakaan siinä tilanteessa kukaan orpokodin hoitajista ei reagoinut niihin asioihin mitenkään. Minun vauvani oli terve ja erittäin virkeä. Kaikki vauvat saivat juotavakseen maissivelliä normaaleista mukeista, joissa oli molemmille käsille oma kahva. Niin he kaikki pitelivät itse mukiaan ja joivat kuin isommatkin lapset.

Menin vauvani kanssa hoitajan luo ja kysyin, missä voin vaihtaa vaipan, koska siellä oli kakat. Hän otti vauvan ja lähti pesuhuoneeseen, minä seurasin perässä. Hän laittoi vauvan seisomaan isoon ammeeseen, jonka yläreuna oli noin vatsani korkeudella ja riisui vauvan kokonaan alasti. Heti kun hoitajan silmä vältti, vauva yritti kivuta pois ammeesta takaisin syliini. Hoitaja haki kuumaa vettä, lantrasi sen viileällä vedellä, veti hanskat käteensä ja pesi vauvan päästä varpaisiin saippuapalalla. Pesty alaston vauva sylissään hän meni takaisin huoneeseen, josta hänet hain ja laittoi puhtaan vaipan ja uudet puhtaat vaatteet vauvalle päälle, vaikka vanhat eivät olleet likaantuneet kakasta lainkaan. Ajattelin, että asiat voisi hoitaa helpomminkin, mutta... :) Ainakaan ei pojan tarvinnut olla koko päivää kakat housussa!

Nsambya Babiesin jälkeen menimme myöskin Kampalassa sijaistevaan Mengo School for physically handicapped –kouluun tutustumaan. Nimensä mukaisesti Mengossa on siis pääasiassa fyysisesti, ja jonkin verran myös mentaalisesti, vammautuneita lapsia, yhteensä noin 120. Lapset asuvat koulun alueella ”dormissa”, eli isossa luokkahuoneessa, jossa on paljon kerrossänkyjä ja/tai normaaleja sänkyjä. Suurin osa lapsista on vammautunut sairastettuaan pienenä polion. Koululla on oma hoitaja, joka hoitaa lapsia lähes mitä tahansa vaivaa heillä onkaan, ja kerran tai kaksi kertaa viikossa vieraileva lääkäri. Toiminta- ja fysioterapiahuoneet löytyivät myös koulun alueelta. Mengon koulu oli jollain tavalla hyvin ahdistavan oloinen paikka. En osaa tarkemmin sanoa miksi, ehkä niiden hyvin pahastikin vammautuneiden lasten takia. Fyysisesti vammaisia, mutta henkisesti niin onnellisia, etenkin nähdessään meidät. Muutama meistä on menossa Mengoon harjoittelua suorittamaan.

Mengosta jatkoimme Mpigin kylään n. 40km päässä Kampalasta, johon me kätilö-ja sairaanhoitajaopiskelijat olemme menossa työharjoitteluun paikalliseen Health Centeriin. Mpigissä tapasimme dr. Jubileen, joka kierrätti meitä ympäri aluetta ja joka osastolla tutustumassa. Dr. Jubilee on ollut myös Suomessa viime keväänä vierailemassa, ja käynyt myös Tampereella.

Suurimman potilasmäärän Mpigin Health Centrestä vetää maternity, joka pitää siis sisällään vierihoidon, synnyttämisen, sektiot (joita on paljon!) ja raskaana olevat, joilla on esimerkiksi malaria tai muita sairauksia. Osastolla oli paljon nuoria äitejä. Paljon on kuulemma toimenpidesynnytyksiä (ilmeisesti siis sektioita) erinäisistä syistä johtuen, esimerkiksi tarjontavirheitä on paljon. Epäselväksi jäi, tehdäänkö siellä imukuppi- tai pihtisynnytyksiä lainkaan.

Mpigissä on myös miesten ja naisten osastot sekä lastenosasto. Naisten osaston ja lasten osaston ovat aiemmat suomalaisryhmät maalanneet. Yleisiä osastoilla hoidettavia sairauksia ovat tuberkuloosi, pneumonia ja malaria. Lisäksi oli myös neuvolatyyppinen antenataalinen klinikka, päivystys (out patient department = OPD), kolmen sängyn ensiapu, lääkärinvastaanottohuoneita, laboratorio, injektiohuone, ultraääni ja maanantaisin ja torstaisin toimiva HIV-klinikka. Mpigin kyläsairaala on ”keskittymäsairaala”, parempitasoinen (tai tarjoaa enemmän palveluita) kuin pienemmät tk-tyyppiset sairaalat tässä lähiympäristössä. Koko Mpigin Health Centreä pyörittää vain ja ainoastaan kolme lääkäriä ja alueeseen kuuluu 250 000 asukasta.

Näimme myös siellä kyläsairaalan alueella sijaitsevan majoituksemme, jossa oli wc:nä reikä lattiassa ja suihkusta sai vain kylmää vettä. Siellä asumme neljän hengen huoneissa, meitä lähtee vain kuusi opiskelijaa ja opettaja Mpigiin. Meillä on oma kokki, mrs. Juliet, joka tekee meille aamupalan, lounaan ja päivällisen, sekä mahdollisesti illalla lämmittää pesuvettä pannussa, jos on ollut hyvällä tuulella. Mpigiin meitä odotellaan oikein innolla, etenkin kätilöopiskelijoita he haluaisivat pitää kolmen viikon sijaan ainakin vuoden!