I'm back in the game!

Oh Africa, oh Uganda! Jälleen kerran päivittelen Kampalasta, Ugandasta. On ihanaa olla täällä. Edelleen. Aina uudestaan. Tavallaan tuntuu, kuin kotiin tulisi, jollain tasolla. Jenni Vartiainenkin laulaa: ”Kotini sieltä löysin, missä vieraan on maa”. Vaikka onhan, ja tuleehan Suomi aina olemaankin se oikea koti. Mutta kuten sanoin; jollain tasolla. Täällä on hyvä olla.

Tiistaina, ennen matkaani tänne olin töissä koko päivän, aamusta iltaan, 15 tuntia yhteensä. Kun pääsin kotiin, minulla oli nelisen tuntia aikaa käydä läpi lahjoituksena saamani lasten vaatteet ja pakata omat tavarani. Onneksi olin jo hieman etukäteen katsellut läpi, mitä otan itselleni matkaan mukaan, sillä koko tuo neljä tuntia oli hyvin tehokasta työskentelyaikaa, eikä aikaa juuri muuhun jäänyt. Pakattuani lähdin vauhdilla kohti linja-autoasemaa, jotta ehdin bussiin kohti lentokenttää. Lentokentälle päästyäni tapasin siskoni aamupalan merkeissä ja sain matkatavaroideni extrakilot ilman lisämaksua matkaan.

Matka oli pitkä, Frankfurtissa ja Etiopiassa vaihdoin konetta. Sudanissa oli noiden kahden maan välissä välilasku, joten emme poistuneet koneesta lainkaan. Ilmasta katsottuna Khartoum näytti mukavalta paikalta, maasta katsottuna lentokenttää ympäröi joko sumu- tai saastepilvi, joten kovin kauas ei nähnyt. Addis Abebassa Etiopiassa nousi melkein kyyneleet silmiin, kun nousin koneesta. Voi, mikä lämmin olo valtasi kroppani, kun vedin ensimmäiset henkäykset sisääni – Afrikan tuoksu. <3 Tuoksuhan sinänsä ei ole mikään kovin imarteleva, mutta jokainen varmasti tietää, kuinka jokin maku tai tuoksu tms voi muistuttaa jostakin asiasta, saada muistoja ja hyvää oloa mieleen. Se tuoksu oli juuri sellainen.

Addis Abebassa oli erikoisin terminaalin vaihto ever. :D Saavuin 2. terminaaliin ja minun piti vaihtaa 1. terminaaliin. Missään ei ollut mitään opaskylttejä terminaaleista, joten kyselin kauppojen myyjiltä, jotka sanoivat koko ajan: ”mene eteenpäin”. No, minä tottelin kerta toisensa jälkeen käskyjä ja menin jonkin turvatarkastuksenkin läpi kiltisti jonottaen. Sieltä minut ohjattiin alakertaan, jossa olisi bussi odottamassa. Menin alakertaan ja minut ohjattiin istumaan odottamaan. Viereeni istahti mies ja läheisillä penkeillä oli muutama muslimimies, joiden luonnollisesti oletin myös odottavan bussia. Bussi tuli ja nousin kyytiin. Vieressäni odotustilassa istunut mies tuli myös siihen tyhjään bussiin lisäkseni ja istahti viereeni. Sitten bussi  lähti liikkeelle. Vain me kaksi istuimme koko bussissa ja vierekkäin, aivan kuin tilaa ei olisi missään muualla. Bussi pysähtyi jonkin takaoven näköisen oven eteen ja kuski ajoi meidät pois bussista. Menimme takaovesta sisään ja tulimme pilkkopimeään rappukäytävään. Kipusimme raput ylös ja seurasimme mutkaisia käytäviä, kunnes jostain tuli valonpilkahdus ja lähdimme sitä kohti, kumpikin hyvin epäluuloisina tästä terminaalin vaihdosta. Ja niin siinä kävi, kuten aina Afrikassa, asiat tavalla tai toisella järjestyvät – valonpilkahdus oli terminaali. Kyllä nauratti, oli kyllä erikoisin terminaalin vaihto KANSAINVÄLISELLÄ lentokentällä, ikinä! :D

Addis Abebasta lento Ugandaan tapahtui pikkuruisella propellikoneella, jonka ilmassa pysymistä epäilin vahvasti siihen astuessani ja sen käynnistyttyä. Perille kuitenkin päästiin. Aivan kamalaa meteliä koko sen kaksi tuntia propellit pitivät. Matkatavaratkin saapuivat ajallaan perille! Yhdellä ystävistäni on kuljetuspalveluita tarjoava firma, joten hän oli lähettänyt kuskin minua noutamaan lentokentältä. Minua vastassa oli Robert kyltin kanssa, jossa luki: ”SANNA (sukunimeni) FROM ELSINKI”. :D Melkein oikein!

Ensimmäinen päivä meni kokonaan lepäillessä, nukuin lähes koko päivän. Olin kuitenkin ollut vähemmillä unilla edelliset 40h. Perjantaina menin IHSU:lle (yliopistolle) ja tapasin siellä monia ystäviä ja tuttuja ohimennen. Vaihdoin kuulumisia myös meidän ohjaavan opettajamme mrs. Situman kanssa. Tapasin myös osan suomalaisista tytöistä, jotka ovat nyt tämän syksyn vaihtoporukkaa Ugandassa. Tytöt ovat olleet täällä vasta parisen viikkoa. Heillä oli paljon kysymyksiä, joihin vastailin parhaani mukaan. Ihanaa olla avuksi jollekin, melkein tuli konkari-fiilis. :)

Helsinki-Frankfurt-Khartoum-Addis Abeba-Entebbe

Olen jo pitkään ollut vaiheessa kirjoittamassa tekstiä (onneksi) pienistä terveydellisistä "vaivoista", joita kohtasin ensimmäisen Afrikan reissun jälkeen. Niistä teksti on siis tulossa. Mutta nyt. Vain lyhyt päivitys. Istun (jälleen) lentokentällä, tällä hetkellä Frankfurtissa. Kohta nousen koneeseen, joka matkaa Khartoumin, Sudanin pääkaupungin, kautta Addis Abebaan, Etiopiaan ja siellä vaihdan koneen, jonka nokka suuntaa Ugandaan. 

Hyvillä mielin olen liikenteessä, jälleen kera suurten määrien lasten vaatteita, vaikka Nairobin iskun tehneeksi ilmoittautunut ryhmä on kuulemma suunnitellut iskua myös Ugandaan. Täytyy vain olla varovainen. Myös Khartoum on juuri muutama päivä sitten ollut uutisissa Suomessa mellakoistaan johtuen. Turvallinen reittivalinta ja matkakohde, heh. :D Ilmoittelen itsestäni täällä jälleen aina välillä. Ihana mennä! ♡

Vaatetusta

Kuten jo aiemmin olen maininnut, sain aivan mielettömästi lasten, ja myös aikuisten, vaatteita mukaani Ugandaan vietäväksi. Matkalaukun painoraja sinne mennessä oli 23kg ja etukäteen punnitsin tarkkaan laukkuani niin, että vein juurikin tarkalleen sen 23kg tavaraa mukanani. Tässä muutamia kuvia lapsista, joille vaatteita olen lahjoittanut. (julkasemiini kuviin olen saanut luvan lasten perheiltä)

Tampere Fire Rescue!

Aikuisten vaatteita vein mukanani vähemmän. Sen sijaan vaatteet, joita täällä Suomessa hujoppi-10v-kummipoikani käyttää, olivat oikein mieluisia 13-21 -vuotiaille pojille. :D Siinä hyvä esimerkki koko eroista ugandalaisten ja suomalaisten lasten välillä. Toki kummipoikani on keskivertoa pidempi lapsi, mutta kuitenkin.

Lahjoitin vaatteita ystävieni pienemmille sisaruksille, vähävaraisiin perheisiin sekä etenkin slummialueilla kävellessäni vastaan tuleville lapsille, joiden vaatteet ja koko ulkoinen olemus kieli, ettei hetkeen ole pesulla käyty. Myös verenluovutuksessa jaoin osan vaatteista ohikulkeville ja muuten vain uteliaille lapsille.

Äitini työkavereista muutama lahjoitti myös rahaa. Yhdellä heistä oli toiveena, että rahat käytettäisiin jonkun tytön hyväksi. Naapurustossani Namuwongossa asui perhe, jossa oli monta pientä lasta ja pari vähän isompaakin, suurimmaksi osaksi tyttöjä, ainakin yksi poika. Miestä en ole koskaan nähnyt kyseisessä perheessä. Koko suuri perhe asuu yhdessä huoneessa, jossa oli sänky ja matto lattialla nukkumista varten. Talon katto on peltinen. Heille ostin kaksi hyttysverkkoa, joista toisen kiinnitimme yhdessä erinäisillä naruviritelmillä sängyn ylle. Perheelle lahjoitin myös ruuanlaitto-välineitä, terveyssiteitä sekä osan vaatteista (mm. kaikki tyttöjen alushousut), joita toin Suomesta.

Happy birthday Happy!

Sain kutsun pienen Happyn syntymäpäiväjuhlille. Kun Happy oli valmiina kakusta kynttilöitä puhaltamaan, haettiin minut paikalle, ja siellä kolmeen riviin seisotettuna naapuruston kaikki lapset odottivat, että mzungu saapuu paikalle. :D

Juhlavieraat odottivat jännittyneenä!

Happy birthday Happy!

Päivänsankari vaaleanpunaisessa prinsessamekossa.

Kakun leikkuuta.

Vauvalle limsaa??

Lucy. <3 Tämä ihana nainen haluaisi mennä veljeni kanssa naimisiin, Teemuu? ;)

Vakava päivänsankari äitinsä Bettyn kanssa + joku mzungu.

Ja lopuksi tanssittiin!

Verenluovutus

Youth Service Uganda järjesti verenluovutus-tapahtuman yhteistyössä Nakaseron veripankin kanssa Kibuyen kaupunginosassa. Tilaisuuden oli tarkoitus alkaa klo 9, mutta "African time" otti taas vallan, ja lopulta tilaisuus saatiin aloitettua noin klo 10:30. Itse saavuin paikalle klo 11 jälkeen, johon mennessä oli saatu huikeat kaksi luovuttajaa. Tavoite oli siis klo 18 mennessä saada 50 luovuttajaa. Minuakin yritettiin saada verta luovuttamaan, mutta kieltäydyin, koska söin malariaprofylaksia-lääkkeitä.

Saapumiseni jälkeen saimme puolessa tunnissa 15 luovuttajaa lisää, mzungu-vaikutusta? Varsinaisia ryntäyksiä ihmisiä ei ollut, mutta ystäväni Gloria piti huolen siitä, että kun tuli hiljaisempaa, menin näyttäytymään aurinkoon (pysyttelin kuumana päivänä muuten pitkälti varjon puolella) ja niin pian saatiin jonoksi asti luovuttajia. 

Kaiuttimista soi musiikki koko ajan ja lisäksi ystäväni Sperito (mies mikrofoni kädessään) vakuutteli ihmisiä lugandaksi ja englanniksi tulla luovuttamaan verta pelastaakseen henkiä ja turvaamaan sen, että heille itselleenkin on verta, kun he sitä joskus tarvitsevat. Myös HIV-statuksensa pystyi tulla testaamaan halutessaan.

Klo 14 luovuttajia oli jo 40. 

Testausta, kelpaako luovuttajaksi (Hb).

Vein osan lastenvaatteista mukanani verenluovutukseen. Jakelin vaatteita verta luovuttaville naisille, joilla oli lapsia, sekä satunnaisille ohikulkijoille. 

Tyytyväinen Salama McQueen -paidan tuore omistaja. Ja Sperito.

Puuha Pete!

Tuo poju sai Budapest-paidan ylleen.

Sydämeni vei kuitenkin yksi pieni tyttö yli muiden! Hän liikkui yksin likaisissa vaatteissaan. Hän tuli uteliaana lähiympäristöön katselemaan, mitä tapahtuu ja varovaisesti hymyili mzungu-tädille. Menin hänen luokseen ja puin hänen ylleen (liian ison) vaaleanpunaisen Nalle Puh -paidan. Olisittepa nähneet sen ihanan suloisen maailman söpöimmän hymyn! <3 Sydän suli. Tyttö juoksi suuri hymy kasvoillaan pois. Muutaman tunnin kuluttua hän tuli takaisin ja paita oli jo ihan yhtä likainen kuin sen alla olevat vaatteet, mutta edelleen tytön yllä. Hän tuli onnellisena kuvaan kanssani. :) 

Tuon pienen tytön, jos jonkun, olisin niin voinut tuoda kotiin mukanani! <3 Yritin Speriton avulla myöhemmin toisena päivänä löytää tuon tytön, mutta tuloksetta. Olisin halunnut auttaa häntä ja hänen mahdollista perhettään. Tytön nimi myös jäi minulle arvoitukseksi. Nätein pieni tyttö! <3

Tässä muuta päivän kuvasatoa:

Tarkkaa kirjaa luovuttajista ja heidän tiedoistaan pidettiin.

Päivän seremoniamestarit, Youth Service Ugandan perustajajäsenet Bob, Tom ja Sperito.

John, mzungu (joka paloi), Tom.

Hemoglobiinin tarkistus.

Välineistöä.

Kerättyjä yksiköitä.

Päivä oli MENESTYS !!! Yrittäneitä oli 167, joista tasan 100 sai luovuttaa, eli TUPLASIMME tavoitteemme! :) Nakaseron veripankki kyseli jälkikäteen Youth Service Ugandaa kanssaan järjestämään myös seuraavaa verenluovutustaan, koska tämä oli niin menestys. Veripankin ihmiset meinasivat jo luovuttaa 90 luovuttajan kohdalla, mutta me emme antaneet periksi ennen kuin olimme tuplanneet ;)

Kampalassa taas!

Jalkapalloa!

Täällä ollaan, jälleen, Kampalassa, Ugandassa. Ihanan huikea fiilis olla täällä taas. Aivan mieletöntä. En olisi uskonut, että näin pian takaisin palaaminen tuntuisi näin hyvältä. Voi, nämä kaikki ihanat ystävät. *huokaus* Ihana olla täällä.

Olen majaillut tämän ensimmäisen viikon ystävän luona Namuwongon slummialueella. Se sijaitsee lähellä IHK:ta, eli jo aiemmin mainitsemaani International Hospital Kampalaa ja IHSU:a, eli yliopistoa, jonka hoivissa olimme syksyn. Toin Suomesta matkassani matkalaukullisen lastenvaatteita. Naapurustossani asuu monta lasta, joiden ylle olen heidän ikiomat uudet vaatekerrastonsa pukenut. He ovat olleet ikionnellisia! Pienin lapsista on pian neljä vuotta täyttävä Happy, joka on innoissaan kotona monta kertaa päivässä riisunut ja pukenut hänelle antamani mekon ja kehunut äidilleen omalla kielellään (he ovat kotoisin Sudanista ja Happy ei puhu englantia vielä), kuinka mukava tuo mzungu-täti on. Ehkä joku kuvasta tunnistaakin vaatteita lastensa entisiksi?

Happy keskittyy Tatun ja Patun This is Finland -kirjaan.

Viime perjantaina osallistuin yliopiston järjestämiin opiskelijoiden juhliin, jotka olivat samalla opiskelijoiden kiltan uuden presidentin virkaanastujaiset. Uusi kiltan presidentti on yksi läheisimmistä ystävistäni täällä. Aiheutin selvästi paljon hämmennystä tilaisuudessa, ollakseni ainoa mzungu koko bileissä, eikä mzunguja odotettu osallistuvaksi. Oli oikeastaan ihan hauskaa, kun useat tuttuni yliopistolta eivät edes tienneet, että olen tulossa takaisin Ugandaan. Heidän ilmeensä olivat ehdottomasti näkemisen arvoisia nähdessään minut! Yksi hyvistä ystävistäni toimi tilaisuuden juontajana ja puhemiehenä, ja oli äänessä mikrofonin kanssa juuri, kun nousin rappusia ylös tilaan, jossa tilaisuus pidettiin. Hän jähmettyi paikalleen hetkeksi ja jatkoi sitten puhettaan ja esitteli minut muulle porukalle ”odottamattomana vieraana Suomesta”, mutta toivotti sydämellisesti tervetulleeksi.

Monet tutut juhlissa muistivatkin minut, mutta monien muistia piti hieman virkistää. Sain positiivista palautetta viime syksystä. Monet kehuivat minun olleen ainoa ryhmämme opiskelija, joka kohteli heitä tasavertaisina kanssani ja oli halukas juttelemaan heidän kanssaan vapaaehtoisestikin. Mieltäni lämmitti kovin. Olenhan myös ainoa ryhmästäni, joka on palannut takaisin, vaikka ehkäpä joku muukin vielä, vastahan tässä on muutama kuukausi mennyt siitä, kun täällä olimme. ;)

Gloria. <3

Mr. President ja virallinen kuljettaja. David, John, Sanna.

Viikonloppuna vierailin ystäväni Glorian kanssa Red Chilli –guesthousessa, jossa osa tällä hetkellä Ugandassa vaihdossa olevista suomalaisista majailee. Vein tuliaisiksi Fazerin sinistä ja pari pussia eri salmiakkeja. Ai että, tytöt tykkäsivät!

Eräs ystävistäni Ugandassa on perustanut organisaation, Youth Service Uganda (YSU), jonka tarkoitus on ilmeisesti valistaa nuoria etenkin seksuaaliterveydestä erilaisilla tapahtumilla, sekä muutoin tukea nuorten hyvinvointia ja asemaa Ugandassa. Hän haluaa minun olevan osa organisaatiotaan ja kutsuukin minua organisaation kansainväliseksi koordinaattoriksi. Perjantaina YSU järjestää yhteistyössä Ugandan veripankin, joka toimii Ugandan Punaisen Ristin alaisuudessa, verenluovutustapahtuman. Tilaisuus järjestetään Kampalassa Kibuyen alueella, Entebbe Roadin läheisyydessä, joten se on kaikkien tavoitettavissa. Tiistaina kävimme kiinnittämässä mainoksia ja postereita Kibuyen alueella puihin, seiniin, aitoihin yms. Tilaisuus sai jo suurta kiinnostusta aikaan ihmisissä, osittain ehkä siksi, että mzungu osallistuu tapahtumaan ja oli mukana kiinnittämässä postereita. Kovasti kaikkia ainakin kiinnosti tulla ihmettelemään, mitä oikein seiniin kiinnittelemme. Tavoitteena on kerätä yhteensä 50 yksikköä verta, suurin pula on O+ -verestä, jota muun muassa minä itse kannan sisälläni. Peukut pystyyn tapahtuman onnistumiselle! Luvassa on musiikkia ja kovaääniset, joiden kautta ihmisiä kutsutaan myös luovuttamaan verta. Tapahtumasta lisää infoa ja kuvia tiedossa siis tapahtuman jälkeen.

 

Kiinnittämässä postereita.

Verenluovutuksen järjestäjät ja yhteistyökumppani.

Here and back

Olen hieman myöhässä tämän tekstin kanssa, myönnän.

Paluuni Suomeen oli vaikea. Millään en olisi tahtonut palata, koska tiesin, että minun pitää kohdata tiettyjä asioita silmästä silmään. Paluuni jälkeen olen ehtinyt jo vaikka mitä – erosin pitkäaikaisesta parisuhteestani, aloitin 13 viikon työharjoitteluputken ja siinä lomassa pakkasin ja muutin, tein isot seminaaritehtävät ja esitin ne, suoriuduin päättökokeista ja lähes valmistuinkin. Raskas kevät takana, ajatuksia ei ole paljoa muulle kuin opinnoille ja menetetylle parisuhteelle uhrautunut.

Suomeen palatessani oli hauska huomata, kuinka sitä kuvitteli välillä edelleen olevansa Afrikassa. Joitakin kertoja bussipysäkillä bussia odotellessa olen innostunut ohi ajavasta bussista, jonka kyljessä on suomenkielistä tekstiä, kuinka jännää! Kunnes olen oivaltanut, että olenkin tosiaan Suomessa. Meni myös aikaa totutellessa siihen, että suihkussa ei tarvitse kaikkea suuhun vahingossa valuvaa vettä sylkeä pois, vaan että vesi on puhdasta nieltäväksi ja juotavaksi. Ikkunan särmeissä olevat kahvojen reiät ovat säikäyttäneet minut useasti, kun olen nähnyt siinä torakan.

Ugandalaisia opiskelijoita saapui maaliskuun alussa Suomeen vaihtoon. Olin heitä lentokentällä vastassa. Voi, kuinka kyyneleet virtasivat poskiani pitkin, kun näin heitä taas! Ikävä Ugandan ystäviä oli jo kova. Olen heistä kahden luona Mikkelissä vieraillutkin.

Tällä hetkellä tilanne on se, että opintoni ovat takana, kaikki harjoittelut kunnialla suoritettu loppuun ja kaikki suoritusmerkinnät saatu, tutkintotodistus anottu ja Valviraan laitettu rekisteröinti-hakemus. Nyt vain odotellaan vappuaattoa, jolloin minusta tulee virallisesti kätilö. Juuri nyt, tällä samalla hetkellä tätä kirjoittaessani, istun Helsinki-Vantaan lentokentällä, portilla 28 ja odotan, että 25 minuutin päästä pääsen nousemaan koneeseen kohti Amsterdamia, josta jatkan matkaani Ruandan Kigalin kautta Ugandaan. Kyllä, valmistujais- (ja itsensä palkitsemis-) matkani suuntautuu Ugandaan näin 3,5kk sieltä paluun jälkeen. Fiilis on huikean hyvä, odotan niiiiiiin paljon tapaavani taas kaikki ystävät siellä! <3

Suuren suuri kiitos kaikille, jotka olette olleet kevään aikana tukenani. Olette olleet korvaamattomia. Ja suuren suuri kiitos kaikille, jotka lahjoittivat nyt muun muassa lasten vaatteita Ugandaan vietäväksi, niitä tuli reilusti enemmän kuin pystyin tällä kertaa kantamaan matkassani! Osa jäänee ensi kertaan. ;) Blogia aion nytkin päivitellä Ugandasta käsin, vaikka olenkin reissussa vain kolme viikkoa. Joten seurailkaa ja kommentoikaa! :)

Kotimatkalle

Päivä: 105.

Jäljellä: 1. 

Puolen yön jälkeen lähtee kone Entebben lentokentältä kohti Lontoota. Lontoossa on muutama tunti aikaa vaihtaa lentoa, sitten matka jatkuu kohti Helsinkiä. Ajatukseni ovat todella sekavat, ristiriitaiset. Millään en tahtoisi täältä lähteä. Mutta on aivan ihana mennä kotiinkin. Huomenna, n. klo 15:15, pitäisi lentoni olla laskeutuneena Helsinki-Vantaalle.

Antibiootti-kuurista on ollut apua, oloni on jälleen normaali. Mukavampi matkustaa, kun ei ole suurempia vaivoja häiritsemässä.

Vielä kerran haluan linkittää saman videon, jonka linkitin päivänä, jona lähdin matkaamaan Suomesta kohti Ugandaa. Nyt sanat ovat saaneet erilaisen merkityksen. 

"Mä oon kujia kulkenut

jäljessä lapsien parvet.

Niiden silmissä iloa

ja kovan elämän arvet.

Sydän huutamaan jää joka hetkeen,

mutta tartun niihin muistoissa. 

Vaikkei tavattais koskaan,

kaikki kulkee mun matkassa."

Hyvää kotimatkaa minulle. Nähdään pian ja palataan asiaan. <3