30.10.2012
Netti-pimento
Ilmoitan vain, että blogi päivittyy kunnolla jälleen (viimeistään) kahden viikon päästä. Muutimme eilen Luweron kaupunkiin Kiwokon sairaalaan, ja tämä on lähes kirjaimellisesti Jumalan selän takana, netti ei kanna tänne lainkaan. Eli palataan myöhemmin asiaan. Kaikki hyvin, ainakin Afrikan kannalta katsoen.
23.10.2012
Työpäivinä tapahtunutta
Autoin maailmaan mustan tyttövauvan, 3,9kg. Vauva
oli hyvin alhaalla tuloillaan ja kätilö kehoitti minua puhkaisemaan kalvot. Kun
vedin hanskoja käteen, kätilö ennätti itse ottamaan crilet käteensä ja niitä
aukomalla ja takaisin kiinni laittamalla oli ”puhkaisemassa kalvoja”. Synnytys
eteni hyvin. Vauva syntyi avonaisesta tarjonnasta ja otsa tarjoutuvana osana,
otsassa oli todella suuri pahka. Kätilön luulemat kalvot selvisivät vauvan
synnyttyä olleen vauvan otsa, jossa oli kätilön crileilla tekemiä naarmuja.
Lisäksi tällä vauvalla oli kitalakihalkio, ensimmäinen, minkä olen koskaan
löytänyt.
Samana päivänä maternityssa oli 28-raskausviikolla oleva
vuotava äiti, jolla lääkäri epäili istukan ablaatiota. Vauvan sydänäänet
kuuluivat torvella kuitenkin vaimeina. Äiti päätettiin leikata, jotta edes äiti
saataisiin pelastettua. Leikkurikin oli jälleen toiminnassa ja sairaalaan oli
saatu verta. Noin kaksi tuntia leikkauspäätöksen jälkeen lääkäri, hoitajat ja
me olimme leikkaussalissa ja äiti nukutettiin maskin kautta eetterillä ja jollakin iv-lääkkeellä. Sikiö oli jo vatsan peitteiden läpi ulos tultuaan menehtynyt.
Lääkäri nosti vauvan napanuorasta vetäen ja ojensi vastaanottavalle hoitajalle,
joka vei vauvan pöydälle ja jätti sinne hoitaessaan muita asioita. Siinä ei
pystynyt kuin katselemaan sitä pientä ihmistä, joka näytti jo niin valmiilta,
mutta pieneltä kuin mikä. Vauvaa ei punnittu, vaan se käärittiin lakanan sisään
ja vietiin omaisille haudattavaksi. Äiti pelastui ja on jo hyvissä voimissaan
osastolla. Lääkäri totesi leikkauksen jälkeen, että oli ehkä kuullut torvella
kuitenkin äidin oman pulssin, eikä sikiön sydänääniä.
Intensiiviviikko meni nopeasti ohi, ja sen päätteeksi
juhlimme neljännesvuosisataani. Aivan huippu viikko, oli mahtavaa tutustua
uusiin ihmisiin! Etenkin ugandalaisiin ja kenialaisiin opiskelijoihin!
| African dance. |
| And also the band. |
| Finland! |
| Mixing up. |
| Kirorei from Kenya. Coming to Tampere! |
| Jonkun heimon majatalo on kokonsa puolesta kuin minulle tehty. |
Olemme jälleen Mpigissä, vielä tämä viikko jäljellä.
Lauantaina menemme takaisin Kampalaan ja sunnuntaina jatkamme Missionary
Hospital Kiwokoon. Siellä pari viikkoa ja sitten on viikon loma, jolloin aiomme
käydä Murchison Falls Safarilla! Aika on mennyt ihan mielettömän nopeasti, ei
tunnu lainkaan siltä, että olisin ollut jo hieman reilun kuukauden poissa
kotoa. Tässä Mpigin pihassamme nauttii
tästä rauhallisesta ilmapiiristä, ja kaikista näistä oudoista näyistä
omalla pihallamme. Pihamme takametsässä on banaanipuita ja pihassamme kulkee
päivittäin mm. kanoja, lehmiä, kissoja, koiria, lepakoita, erilaisia lintuja ja
käärmeitä.
| Pihamme Mpigissä. |
18.10.2012
Intensiiviviikko Kampalassa
Viime viikko Mpigissä meni nopeasti, Hene on myös täysissä
voimissaan, mitään vakavaa ei löytynyt ja hän pääsi samana päivänä jo pois. Sen
jälkeen meistä jo kolme muutakin on oksennellut, mutta ne taudit on mennyt
muutamalla oksentamisella ohi.
Saavuimme sunnuntaina Kampalaan, majoitumme nyt Landmark
View Hotelissa aika lähellä samaa majapaikkaa, jossa asuimme, kun saavuimme
Ugandaan. Täällä vietetään HADCO:n intensiiviviikkoa, konferenssia, johon
osallistuu kaikista Terve Afrikka –yhteistyömaista opettajia ja opiskelijoita.
HADCO on siis sama kuin Terve Afrikka –verkosto. Suomesta tuli opettajia myös
tälle viikolle tänne ja meidän lisäksi on myös kenialaisia ja ugandalaisia
opiskelijoita (jotka ovat osa kotoisin muistakin maista, kuten Malawista ja
Somaliasta, mutta opiskelevat Ugandassa).
Aika on mennyt konferenssissa todella nopeasti. Siellä
luennoi vuorollaan eri opettajat ja opiskelijat, mekin pidimme maanantaina
luentoa suomalaisesta sosiaali- ja terveysalan opiskelujärjestelmästä.
Maanantai-iltana meillä oli hotellin pihalla barbeque-ilta, jossa saimme hyvää
ruokaa ja tutustuimme myös paikallisiin opiskelijoihin, tanssia ja laulua,
mukavaa yhteistä ajanviettoa. Oli huisin mukava ilta! :) Ja muuta en voi sanoa,
kuin että afrikkalaiset (sukupuoleen katsomatta) osaavat kyllä sheikata sitä
peppuaan! Huhhuh! Ei voi kuin kateellisena ihmetellä. Ja kun nuo miehetkin
täällä osaa tanssia niin hyvin! Paljon paremmin kuin monet suomalaiset naisetkaan!
They get my respect!
Tänään luentojen jälkeen lähdimme isohkolla mustavalkoisella
porukalla yliopiston bussilla Kampala sight seeing –kierrokselle, johon kuului
parilla craft arealla kiertelyä ja ostoskelua. Oli mukavaa. Illasta kävimme
tyttöjen kanssa syömässä pidemmän kaavan kautta, aivan ihana rauhallinen ilta
yhdessä!
Älkääkä huoliko, jos minusta ei kuulu hetkeen täällä, pyrin
kyllä kirjoittamaan ainakin kerran viikkoon. Alkuun asiaa vain oli niin paljon,
että teksteistä tuli pitkiä ja niitä tuli tiheästi. Nyt, kun elämä on alkanut
täällä tasoittumaan ja ”normalisoitumaan”, ei osaa enää kirjoittaa kaikesta
uudesta ja ihmeellisestä. Minulle saa siis ehdottaa, jos on jokin asia tässä
kulttuurissa, josta haluaisitte lukea tarkemmin. On myös niitä asioita, joita
ei vain osaa sanoiksi pukea, kuten esimerkiksi viime viikolla vierailemamme
Watoto-kylä. Niin uskomaton paikka, että puoliksi kirjoitettu blogiteksti
odottaa jatkoaan, kun osaisin ajatukseni ja tuntemukseni sanoiksi pukea.
Mutta pääpointti siis oli se, että kaikki hyvin, hengissä
ollaan ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Nautin tästä kokemuksesta ja
uusista tuttavuuksista aivan mielettömästi!
10.10.2012
Uganda 50 yrs
Eilen juhlittiin Ugandan 50-vuotis itsenäisyyspäivää. Täällä
Mpigissä se ei juuri näkynyt, ainoastaan sen verran, että kokkimme Juliet
poikansa kanssa katseli televisiosta ruokailutilassamme suoraa lähetystä
pääkaupunki Kampalassa pidetystä karnevaali-juhlasta. Ja meille oli annettu
vapaapäivä sen vuoksi harjoittelusta. Menimme läheisen vuoren kukkulalle
ottamaan aurinkoa. Ja sen illalla kyllä tunsi nahassaan... 50th Jubilee!
Ananakset ovat mielettömän halpoja ja aivan mielettömän hyviä! Lisäksi nyt on paljon saatavana vesimelonia, banaania, jackfruitia ja papaijaa. Myös avocadoa ollaan ruualla saatu! Mango-kausi alkaa marraskuussa, sitä odotellessa! :)
Harjoittelussa maanantai oli todella hiljainen, ei
tapahtunut mitään jännittävää raportoitavaa, ketään ei edes syntynyt meidän
aikanamme. Tänään aamun ward round oli samanlainen. Ei ollut edes ketään
raskaana olevaa osastolla, paitsi yksi malarian sairastanut, joka kotiutui. Aamun
pneumonia-luennon jälkeen menimme general wardille katsomaan yhtä tytöistä
(siis meidän omasta porukasta), joka oli huonovointinen. Häntä huimasi,
keinutti, pyörrytti, hänellä oli kuuman ja kylmän horkkia, ja oli pariin otteeseen oksentanut. Dr. Jubilee
tuli häntä tapaamaan, ja koska kaikki tutkimukset (eli lämpö, verenpaine ja
verikoe, jolla katsottiin malariaa) olivat normaaleja, Jubilee ei tiennyt, mitä
tehdä, eikä halunnut ottaa riskejä epämääräisillä oireilla, niin mrs. Elizabeth
tuli Kampalasta noutamaan Henen IHK:lle (International Hospital Kampala)
tarkempiin tutkimuksiin. Suvi lähti Henen mukaan ja otti mukaan varmuuden
vuoksi omat tipanlaittovälineet ja nesteet. Täällä on hyvä sairastaa, kun on
joukko hoitajaopiskelijoita (ja yksi hoitajakin) lääkkeineen ja kaikkineen mukana!
Tytöt ovat vielä sillä reissulla.
Kortit lähtivät muuten tietyille ja valituille tänään
postissa, ilmoitelkaa, jos/kun tulee perille! :)
Koska olen vihdoin ja viimein saanut blogin ajantasalle,
haluan mainita muutamia yleisiä asioita, joista osan olen matkan varrella
saattanut jo mainitakin, mutta kun ei voi muistaa. Eli ensinnäkin tähän blogiin
liittyen; kommentointi on sallittua ja toivottavaa. Jos sinulla ei ole omia
Google-tunnuksia, niin valitse kommentointikentästä kohta ”anonyymi” ja
mielellään kirjoita kommenttiisi, kuka kommentoi. Mielelläni luen terveisiä
sieltä sateisesta Suomesta ja muutenkin luen mielipiteitänne ja ajatuksianne.
Lisäksi blogin kuvia saa suurennettua niitä klikkaamalla, jos haluaa joitakin
kuvia tarkemmin katsoa.
Ugandaa sanotaan Afrikan helmeksi sen sijainnin ja vehreän
luontonsa vuoksi. Ugandan, Kenian ja Tansanian rajoilla on Afrikan suurin
järvi, Victoria-järvi. Victoria-järven laskujoki, Victorian Niili, kulkee
Ugandan kautta ja johtaa Ugandan ja Kongon demokraattisen tasavallan rajalla
olevaan Albert-järveen (siellä on nyt koleraa), josta se jatkuu Albertin Niili –nimisenä
etelä-Sudanin rajalle. Nämä joet muodostavat Valkoisen Niilin yläjuoksun. Ugandan
tärkein elinkeino on maanviljely, joka työllistää 80% Ugandan väestöstä. Uganda
on Afrikan suurin robusta-kahvin tuottajamaa ja suurin osa, n. 65%, viennin
arvosta tuleekin kahvista. (lähteenä toiminut Wikipedia)
Ugandan rahayksikkönä on Ugandan shillinki, jonka tämänhetkinen
kurssi on jotain 3100-3200 shillingin välillä. Käytämme hintojen muuttamiseen
euroiksi kaavaa 1€ = 3000 shillinkiä. Sairaanhoitajat saavat kuukaudessa
palkkaa noin 200 USA:n dollaria. (ainiin, staassina tippaa laittaessa käytetään
käsivarren ympärille sidottua tippaletkun pätkää.) Lisätienestien toivossa he
tekevät todella paljon extravuoroja ja pitkää päivää. Kulkuvälineenä käytetään
matatua, joka on sellainen Toyota Hiacen näköinen pikkubussi, joka ängetään
täyteen porukkaa, tai boda bodaa, joka on mopo, jonka selässä on kuskin lisäksi
yhdelle penkki, mutta usein niissä näkee enemmänkin väkeä. Boda bodaa on
yliopiston puolesta meitä kielletty käyttämästä.
| Boda boda -jono. |
| Matatu. |
| Matatu-jono. |
Slummeissa asuvilla ihmisillä ei usein ole taloissaan ovia
tai ikkunoita, ovena saattaa nähdä vain verhon. Myös erilaisissa lautahökkeleissä
asuu ihmisiä ja maalla on näkynyt paljon myös savesta rakennettuja taloja,
savimajoja, joissa on olkikatto.
Ananakset ovat mielettömän halpoja ja aivan mielettömän hyviä! Lisäksi nyt on paljon saatavana vesimelonia, banaania, jackfruitia ja papaijaa. Myös avocadoa ollaan ruualla saatu! Mango-kausi alkaa marraskuussa, sitä odotellessa! :)
| Jackfruit. |
Loppuviikko ja viikonloppu Mpigissä
Viime viikko jatkui harjoittelun merkeissä. Päivämme
koostuvat harjoittelussa niin, että klo 8-9 menemme joka aamu ward roundille
(olen ehkä saattanut mainita tästä aiemminkin, ei pysty muistamaan), jonka
jälkeen meillä on luennot eri aiheesta eri päivinä klo 9-10. Siitä loppupäivä
harjoittelua.
Viikonloppuna matkustimme päiväntasaajalle. Koska Mpigissä
meistä huolehtivat henkilöt eivät saaneet meille muuta kyytiä, niin he
luovuttivat käyttöömme päiväksi Health Centren toisen ambulanssin kuskeineen! :D
Harva voi sanoa käyneensä päiväntasaajalla ambulanssilla!
Keskiviikkoaamuna näimme ward roundilla synnytyksen,
pääsimme seuraamaan, kuinka se täällä hoidetaan, että voimme sitten itse astua
puikkoihin. Käytännössähän täällä ei avautumisvaihetta juuri hoideta. Neljän
tunnin välein tehdään sisätutkimus ja 30min välein pitäisi kuunnella torvella
vauvan sydänäänet, mutta tämä jää aika monelta kätilöltä tekemättä. Mitään
monitorointia täällä ei ole, itseasiassa täällä torvella kuuntelua kutsutaan
monitoroinniksi.
Keskiviikkona myös tehtiin synnytyssalissa kaavinta, 8.
raskausviikolla keskenmeno ja sikiö jäänyt kohtuun. Lääkäri (dr. Juma) tuli
synnytyssaliin ja ilman kivunlievityksiä kaapi kohdun tyhjäksi, käyttäen samoja
instrumenttejä kuin Suomessakin käytettäisiin. ”Kohdevalon”, vai miksi ikinä
sitä kutsutaankaan, lamppu oli palanut, niin lääkäri teki ilman tarkempaa
valaistusta spekulatutkimuksen ja koko toimenpiteen. (vähän samaan tyyliin,
kuin aiemmin kertomassani leikkauksessa, ”ei ole verta, toivottavasti ei
tapahdu mitään”)
Iltapäivästä sain ensimmäisen koppini, kauniin tyttövauvan. Koska äiti oli ensisynnyttäjä, kätilö kehotti minua
tekemään episiotomian. Sitä ei puuduteta täällä, eivätkä äidit muutenkaan saa
kivunlievityksiä synnytyksen aikana, niin tein työtä käskettyä ja leikkasin
normaaliin tapaan klo 7 kohti. Saimme vauvan ja istukan nätisti syntymään, ja
kun tuli aika ommella epparia, en suostunut (pistotapaturmien vaaran vuoksi en
uskalla lähteä riskeeraamaan) ja kätilö alkoi sitä ommella. Siinä vaiheessa,
vaikka olin epparia tehdessäni varmistanut paikan, sain kätilöltä negatiivista
palautetta siitä, ettei hän ole tottunut ompelemaan episiotomiaa siltä
puolelta. Täällä on tapana tehdä se klo 5 kohti, on kuulemma helpompi ommella.
Vauvan synnyttyä se nostetaan suoraa äidin paljaan vatsan
päälle (kätilöt täällä kehottavat ponnistusvaiheen lähestyessä äitejä riisumaan
itsensä täysin alasti) ja katkaistaan napanuora noin puolesta välistä. Vauvaa
imetään äidin vatsan päällä ”manuaalisella imulla”, sellaisella jättimäisellä
pipetillä, jos se ei ala heti itkeä. Sitten vauva nostetaan kuivattavaksi,
punnittavaksi ja kapaloitavaksi viereiselle sängylle ja siellä laitetaan napa
kunnolla. Napa solmitaan steriilin hanskan kuminauhareunuksella umpisolmuun ja
katkaistaan kirurgisen veitsen terällä lyhyemmäksi. Istukkaa ei tarkasteta sen
kummemmin, se menee suoraa omaan roskakoriinsa, josta se kannetaan
maternity-osaston vieressä olevaan pieneen rakennukseen, joka lienee
jonkinlainen krematorio, siellä ne poltetaan. Sitten vauva jää ”kapaloituna”
(ei vaippaa) viereiselle sängylle ja hoidetaan äiti loppuun. Heti, kun paikat
on saatu puhtaaksi, äiti nousee ja siirtyy osaston puolelle, eli verhon
toiselle puolelle omalle vuodepaikalleen. Tarvittaessa joitain potilaita
siirretään sängystä toiseen, että saadaan tilaa kaikille. Äidit ovat olleet
todella ilmeettömiä heti synnytyksen jälkeen, että varhaisesta
vuorovaikutuksesta ei voi sanoa täällä tiedettävän kyllä lainkaan!
Ainiin, hauska yhteensattuma juuri minun ensimmäisessä
kopissani täällä; vauva kiedottiin Leijonakuningas-lakanaan! :D (olenhan suuri Leijonakuningas-fani!) Äidit tuovat
mukanaan siis myös vauvalle kaikki kankaat kotoaan.
Osastolla oli myös keskiviikkona vauva, joka kärsi
synnytyksen aikaisesta vakavasta asfyksiasta. Se oli syntynyt samana aamuna.
Äidin tullessa sairaalaan huomattiin, että kyseessä on napanuoraprolapsi, joka
Suomessa tietää hätäsektiota. Äiti siirrettiin leikkaussaliin, jossa kätilö oli
tehnyt päätöksen, että vedetään imukupilla (kätilöt tekevät sitä täällä, ei
lääkärit), koska vauva oli aivan siinä tuloillaan. Niin vauva oli sitten
vedetty maailmaan imukupilla ja siksi kärsinyt asfyksiasta, eli
hapenpuutteesta, ja se oli todella huonovointinen. Hengitys oli todella
työlästä, vauva sai happea viiksillä. Kun sähköt menivät, vauva ei saanut happea.
Koko health centren ainoa generaattori on leikkurissa. Kätilö laittoi vauvalle
myös tipan käteen ja siitä antibioottia stoossina. Myöhemmin illalla vauva oli
menehtynyt.
Olemme Tarun kanssa sopineet, että otamme vuorotellen
koppeja vastaan. Koska minä otin keskiviikkona, Taru sai torstaiaamuna
ensimmäiset gemininsä. Hoidin samaan aikaan verhon takana sängyllä toista
ponnistavaa, joka ei kuitenkaan ehtinyt minulle syntyä ennen luentoja. Muuten
geminit syntyivät ihan normaalisti, mutta kun A oli syntynyt, B-vauvan tarjoutuvaa osaa ei erikseen tarkastettu. Sitten vain odotettiin, että B alkaisi
syntymään. A tuli normaalisti raivotarjonnassa, mutta B (onneksi) avonaisessa. Molemmilla
vauvoilla kasvoi molempien pikkusormiensa noin puolesta välistä lisäsormet. Lääkäri
ei tarkasta vauvoja täällä lainkaan ennen kotiutumista ja äidit kotiutuvat
vauvoineen heti, kun äidin vointi sen sallii. Dr. Jubilee sanoi meille, että
sektoidut äidit ovat osastolla 3vrk ja säännöllisesti synnyttäneet 2vrk, mutta
esimerkiksi tuo aamulla geminit synnyttänyt äiti kotiutui saman päivän iltana.
Aamun luennon jälkeen lähdimme lava-ambulanssin lavalla
matkustaen läheiselle koululle, Kibukalle. Siellä osa meistä antoi lapsille
Tetanus-rokotteita ulkona puun alla ja osa jakoi matolääkkeitä.
| Ambulanssin lavalla Kibukan koululle. |
| Rokottamista Kibukan koululla. |
| Ambulanssilla päiväntasaajalle! |
| Päiväntasaaja. |
Sen jälkeen menimme kävelylle läheiseen sademetsään, Mpanga
Forestiin. Se oli kyllä jännä, kuinka heti, kun astui ”sisään” metsään, ilma
muuttui. Ilmankosteus nousi reilusti ja puut olivat paljon paljon korkeampia
kuin muualla, luonto vehreää, paljon perhosia, liianeja, apinoita, ja niitä
kaikkia luonnon ja eri eläinten ääniä. Kuvissa sademetsä ei näytä juuri
miltään, mutta aivan uskomattoman hieno paikka se oli.
| Mpanga forest. |
| Liaaneja. |
| Korkeita puita. |
| Jättimäinen hämähäkki jättimäisessä verkossa metsän uumenissa. |
Yksi tytöistä sai piston otsaansa ja vatsaansa metsässä,
mutta koskaan ei ole selvinnyt mistä. Kipu oli kova, se levisi koko ajan ja
pian hän alkoi voimaan pahoin. Kun pääsimme takaisin Health Centreen, dr.
Jubilee tutki hänet ja hän sai iv-kortisonia. Sillä, särkylääkkeellä ja levolla
olo helpotti parissa tunnissa. Jokin myrkky mitä ilmeisimmin levinnyt pistoista
elimistöön. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin jo siltä osin.
Sunnuntai meni rauhallisissa merkeissä, Mirva-opettajamme
lähti Kampalaan, josta hän jatkoi Suomeen, ja minusta tuli Mpigin porukan team
leader. Saas nähdä, kuinka selvitään! :D
5.10.2012
Mpigi
Aloitimme ma 1.10. harjoittelun Mpigi Health Centerissä. Tai
oikeastaan meidän aamu alkoi luennolla, jonka Mpigin lääkäri dr. Jubilee piti
tämän kyläsairaalan toiminnasta ja osastoista yms. Sitten saimme pitää n. 1,5h
tauon, jonka jälkeen vedimme työvaatteet päälle ja lähdimme kiertämään osastoja
esittäytymässä.
Vierailimme HIV-klinikalla yhden vapaaehtoisena
työskentelevän hoitajan luona ja seurasimme jonkin aikaa hänen vastaanottoaan.
Hän kertoi rohkaisevansa kaikkia HIV-positiivisia äitejä luopumaan HIV-negatiivisista
lapsistaan, esimerkiksi isovanhemmille antamaan heidät kasvatettavakseen. Syynä
tähän oli HIV-positiivisten äitien vastustuskyvyn alhaisuus ja se, että he
hyvin todennäköisesti sairastuvat jossain vaiheessa kuitenkin tuberkuloosiin.
Tällä keinolla hoitaja haluaa suojata lasta sairastumasta tuberkuloosiin.
Koko loppupäivä meni osastoja kierrellessä, jonka jälkeen otimme
pienet iltapäiväunet oman mökkimme pihassa auringon paisteessa. Kävimme myös
tutustumassa paikalliseen ”keskustaan” ja osa laittoi jo postikortteja tulemaan
Suomeen. Ilta meni mrs. Julietin mahtavista ruuista nauttiessa! :)
| Mzungu-hoitajat. |
Tiistaina klo 8 menimme Tarun ja Hannelen kanssa
maternity-osastolle, jossa meidän oli käsketty osallistua klo 8-9 ward
roundille, eli osastokierrokselle. Osasto on yksi iso huone, jossa on noin
kaksikymmentä sänkyä. Aamulla kaikki sängyt olivat täynnä. Osastolla
työskentelee vain yksi kätilö, joka ottaa potilaat vastaan, hoitaa synnytyksen
ja lapsivuodeajan seurannan. Tämä kaikki tapahtuu tässä samassa isossa
huoneessa, synnytyssänky on verholla eristetty, mutta muuten kaikki ovat
samassa tilassa ilman verhoja. Äidit vain makasivat vauvan kanssa samassa
sängyssä ja sänkyjen väleissä lattialla nukkui olkimatolla omaisia, jotka
huolehtivat äidistä ja vauvasta. Mukanaan pitää tuoda sairaalaan tullessa
(missä vaivassa tahansa) aivan KAIKKI, lakanoista ja ruuasta lähtien
hanskoihin, lääkkeisiin, neuloihin ja kanyyleihin sekä jopa kiinnitysteippeihin.
Omainen on yleensä synnyttäneen äidin oma äiti ja tämä huolehti myös vauvasta,
vauva ainoastaan imee äidin rinnalla, muuten omainen hoitaa.
Synnyttämässä oli kaksi naista aamusta, ja edistyneempi
heistä oli 8cm auki ja alkoi hieman jo ähkimään siihen malliin, että kohta
syntyy, juuri ennen klo 9, kun meidän piti mennä luennolle klo 9. No, sinne
äiti jäi ähkimään, kun me hipsimme Mpigin lääkäreiden meille järjestämille
pakollisille luennoille, joista Terve Afrikka –verkosto joutuu maksamaan
(erikoinen käytäntö?). Näitä luentoja (lectures) on joka päivä klo 9-10 meille
Mpigissä olomme ajan. Tänään aiheena oli Ugandan terveydenhuoltojärjestelmä.
Luento oli todella mielenkiintoinen ja sisälsi paljon nimenomaan lasten- ja
äitiyshuollosta.
Menimme luennon jälkeen katsastamaan maternityn tilanteen,
ja äiti oli jo poissa synnytyshuoneesta, joten vauva oli syntynyt sillä välin.
Kävimme vetämässä mekot päälle ja lähdimme koko porukka dr. Jubileen kanssa
autolla Mpigin terveysministeriöön ”virallisten ihmisten tapaamiskierrokselle”.
Tapasimme kolme eri ihmistä, joista yksi oli jokin apulaisjohtaja ja yksi oli
”the president of the department”, eli ilmeisesti jokin terveysministeriön
presidentti (?). He olivat todella innoissaan meistä, etenkin KÄTILÖopiskelijat
tuntuvat olevan hyvin merkittäviä täällä, kaikki rakastavat ja ihailevat
kätilöitä. Johtunee ehkä toki siitä, että Ugandan 34 miljoonasta asukkaasta
jopa 80% on lapsia. Syntyvyys on todella suuri, keskimääräinen lapsimäärä
perheissä on seitsemän.
Kun tulimme takaisin virallisten tapaamisten kierrokselta,
dr. Jubilee pyysi minut ja Tarun (jälleen hierarkia näkyi KÄTILÖ- ja
sairaanhoitajaopiskelijoiden suhteen) mukaansa elektiiviseen sektioon, jonka
hän oli pian tekemässä. Raskausviikot
äidillä oli 41+1, ja hänet leikataan elektiivisesti siksi, koska aiemmat lapset
ovat olleet isoja (ensimmäinen 4,5kg ja toinen 3,8kg) ja koska häntä ei vielä
lainkaan supista. Täällä tuskin siis käynnistellään synnytyksiä...?
Vaihdoimme leikkurissa leikkurin tumman vihreisiin
vaatteisiin ja saimme myssyt ja maskit, sekä kumisaappaat jalkaan. Dr. Jubilee
oli salissa ensimmäisenä odottamassa, ennen kuin potilas tai hoitajatkaan olivat
siellä. Hänellä oli seuraavana päivänä jokin tentti ja halusi pian päästä
kotiin lukemaan. Yleensä sektioissa on kaksi hoitajaa, leikkaava lääkäri ja
vauvaa vastaanottava kätilö. Anestesialääkäriä ei Mpigin Health Centressä ole
lainkaan. Dr. Jubilee olisi laittanut minut ottamaan vauvaa vastaan, mutta
pyysin, että jos ensimmäisen kerran nyt kuitenkin katselisin vierestä, koska
paikalliset toimintatavat eivät olleet lainkaan tuttuja. Maternity-osaston
kätilö oli kiireinen, eikä päässyt saliin, niin leikkaus tehtiin siis kahden
sairaanhoitajan ja leikkaavan lääkärin voimin.
Ennen kuin luette seuraavaa, tahdon varoittaa, että tulen
puhumaan blogissani sairaalasanastolla ja sellaisistakin asioista, joita kaikki
eivät välttämättä halua lukea.
Hoitaja laittoi äidille kanyylin ja yhdisti sen
keittosuolaliuokseen, jonka jälkeen lääkäri teippasi tipan kiinni käteen. Samaan
aikaan instrumenttihoitaja valmisteli instrumenttipöytää ilman steriilejä
vaatteita ja maskia, puhuen samalla puhelimeen. Steriileihin instrumentteihin
hän koski kuitenkin jollain pihdeillä, ettei paljain käsin. Steriilit hanskat
täällä tarkoittavat myös siis hanskoja, joilla yhdellä parilla hoidetaan
kerralla kaikki asiat eikä väliä, vaikka ne eivät olekaan enää steriilit.
Esimerkiksi äidin katetrointi; sama hoitaja, joka oli ensin laittanut
instrumentit valmiiksi, tuli samoilla hanskoilla kestokatetri toisessa
kädessään ja työnsi sen virtsaputkeen ilman pesuja.
Kun äiti oli peitelty steriilillä reikäkankaalla (jossa ei
ole mtn liimareunoja) ja lääkäri ja hoitaja olivat valmiina steriileissä
vaatteissa (jotka ovat kankaisia, aivan kuin Intiassa!) potilaan molemmin
puolin (ja kyllä, tässä vaiheessa ne steriilit hanskat oli vaihdettu kirurgisen
käsienpesun jälkeen), anestesiapuolesta vastaava (ja kätilön kiireistä johtuen
myös vauvaa vastaanottava) hoitaja antoi unilääkkeen potilaalle ja pyysi laskemaan yhdestä kahteenkymmeneen ja aina
uudelleen, kunnes tämä nukahti. Mitään muuta lääkettä potilas ei saanut, eli
relaksantteja ei, eikä häntä intuboitu. Nenälle laitettiin ainoastaan
happiviikset, ei edes maskia. Dr. Jubilee kertoi meille ennen leikkausta, että
kaikki veret ovat loppuneet health centrestä, joten ”toivotaan, ettei mitään
käy”. Äidin lähtöhemoglobiili oli 12.8, joka on kuulemma ihan hyvä
leikattavalle potilaalle. Meillä Suomessahan on hieman eri asteikko käytössä.
Instrumenttihoitaja nipisteli kirurgisilla atuloilla
potilaan mahaa, ja koska tämä ei reagoinut, dr. Jubilee avasi vatsan
pystyviillolla. Ei mennyt kuin hetki, niin pieni tummanruskea poikavauva oli
maailmassa. Napanuora katkaistiin heti ja anestesiahoitaja otti vauvan pienen pienelle
pöydälle ja kuivaili. Vauva alkoi pöytää kohti kävellessä vaimeasti huutaa.
Hoitajalla ei tuntunut olevan mikään kiire missään asiassa, hän vaihtoi välillä
äidin tippapullon ja vauva oli yksin kosteissa liinoissa sillä todella kapealla pöydällä. Yritin olla lähellä, ettei vauva vahingossa liikahtaessaan tippuisi
pöydältä. Kun hoitaja tuli takaisin, hän vaihtoi vauvan kuivien liinojen päälle
ja laittoi navan. Se solmittiin steriilien hanskojen reunalla umpisolmulla kiinni. Vaa’an päälle hoitaja laittoi steriilien hanskojen
pakettipaperin ja nosti alastoman vauvan siihen kylmälle alustalle. Mitään
muuta vauvasta ei katsottu kuin paino. Ei pituutta, ei päänympärystä, ei
lämpöä. Sitten hän laittoi vauvan kuivien liinojen sisään (ei kapaloitu) ja
jätti pöydälle rauhallisena nukkumaan. Täällä vauva peitetään kokonaan,
kasvojakaan ei jätetä näkyviin. Seurailimme hetken tilannetta vierestä ja kun
vauva alkoi itkeskelemään, eikä kukaan oikein kiinnittänyt häneen huomiota, niin
kysyin, voinko ottaa hänet syliin. Siellä me vuorotellen Tarun kanssa
sylittelimme vauvaa, kunnes oli aika lähteä.
Vauva sai 9 ja 10 pisteitä apgar-asteikolla hoitajalta. Missään
ei syntymähetkestä eteenpäin näkynyt kelloa, josta olisi seurattu, koska tulee
tasan minuutti tai tasan viisi minuuttia täyteen. Enkä ole varma, katsoiko
kukaan vauvan tarkkaa syntymäaikaakaan. Mutta hyvät pisteet siis, vaikka melko
lötkö vauva mielestäni oli, kun häntä sylittelimme. K-vitamiinia ei pistetty leikkaussalissa
ja kun kysyin dr. Jubileelta siitä, hän kysyi hoitajalta, että onko meillä
K-vitamiinia. Vauva saa sen kuulemma vasta maternity-osastolla. Lisäksi
vauvoille pistetään ennen kotiutumista polio- ja BCG-rokotteet. Leikattua äitiä
pidetään osastolla kolme vuorokautta, ja omainen on siellä häntä hoitamassa,
kätilö antaa ainoastaan lääkkeet, jotka omaiset ovat ostaneet.
Illasta jotkut miehet yrittivät käydä myymässä meille
rumpuja. Outoa. Kävimme kävelemässä vastapäisellä vuorella, aivan mielettömät
maisemat! Kuvissa maisemat ei näytä miltään, teidän pitää tulla sieltä itse
tänne katsomaan. :)
4.10.2012
Viikonloppu Kampalassa
Viime lauantaina kävimme paikallisen
sairaanhoitajaopiskelijan Glorian kanssa Entebbessä Uganda Wildlife Education
Centressä, joka on vähän kuin eläintarha Victoria-järven rannalla. Kuvat
kertovat sieltä kaiken.
| Kameli. |
| Apina. |
| Hyeena. |
| Strutsi. |
| Simpanssi. |
| Iso puu ja joku turisti. |
| Äidin rakkautta. |
| Krokotiili. |
| Maakilpikonna. |
Sunnuntaiaamuna pakkasimme loppuun ja yliopiston bussi tuli
meitä hakemaan. Veimme Kampalaan jäävät Red Chilli Guest Houseen, johon he
muuttivat, ja me muut jatkoimme matkaamme kohti Mpigin kylää, jossa asustamme
sairaalan alueella omassa pienessä mökissä neljän hengen huoneissa. Meillä on
oma kokki, mrs. Juliet, jonka ruoka oli taivaallista, saimme perunamuusia! Sähköt olivat illan poissa, otsalamppujen valossa istuimme iltaa. Vessana meillä on reikä lattiassa, johon me nokkelina tyttöinä rakensimme
pöntön väärin päin käännetystä vadista, johon leikkasimme pohjaan reiän.
| Vessanpöntön rakennusta. |
Suihkuun mennessäni näin ensimmäisen torakan. Iyh! Niin, ja
siis suihkustamme tulee tosiaan vain kylmää vettä, mutta mrs. Juliet keitti
meille pannussa kuumaa vettä peseytymiseen. Sähköt olivat poikki lähes koko
illan, joten kävin otsalamppu päässä vatiin sekoittamani veden kanssa ”vatisuihkussa”.
Siinä tilanteessa jo hetken mietti, että mihin sitä onkaan lähtenyt, voi ei! :D
Orientaatioviikon jatkoa, osa 2
Torstaina vierailimme Ugandan ainoassa psykiatrisessa
sairaalassa, Butabikassa. Siellä on miesten ja naisten akuutit osastot, lasten
osasto, alkoholi- ja huumekorvausosasto, oikeuspsykiatrinen osasto ja
outpatient department, eli vähän niin kuin poli. Keskimäärin Butabikassa on 550
potilasta, mutta ajoittain potilaita voi olla yli 700. Potilaiden ikä vaihtelee
neljävuotiaasta 40-vuotiaaseen. Butabikan lapset ovat poliisin tuomia kaduilta,
heidän tarkkoja ikiä tai alkuperiä ei tiedetä. Lasten psykiatrisella osastolla
hoidetaan mm. epileptikoita, autistisia ja ADHD-lapsia sekä kaikkia muita
neurologisia sairauksia omaavia lapsia. Lapset saavat Butabikassa helposti
täysin väärää hoitoa, koska mm. epileptikoita tai autistisia helposti
ajatellaan psyykkisesti sairaina. Kävelimme naisten ja miesten akuuttien
osastojen ohi ja naiset vallan innostuivat meistä. He huutelivat rivouksia ja
yrittivät saada meitä käymään aidan vieressä ja olivat vallan hervottomia
aidatun alueensa sisällä. Miesten osaston väki oli rauhallisempaa, mutta
sieltäkin joku olisi halunnut meidät kaikki vaimoikseen.
Butabikasta jatkoimme Kiwokoon maaseudulle, jossa kävimme
tutustumassa Kiwoko Hospitaliin, yhteen meidän tulevista
harjoittelupaikoistamme. Kiwokossa oli useampikin vaaleaihoinen immeinen,
joista yksi irlantilaisnainen kierrätti meitä ympäri sairaalan aluetta. Nainen
oli ollut miehensä kanssa Ugandassa kaksi vuotta (ja syönyt koko sen ajan
malaria-profylaksialääkkeitä). Hänen miehensä oli medical engineer ja
työskenteli Kiwokon sairaalassa.
Kaikkia osastoja emme Kiwokossa kiertäneet. Me kävimme
lasten osastolla, jossa oli kaksi ”siipeä”, mutta siis yhtä samaa huonetta
kaikki ilman väliseiniä. Toisessa osassa oli punaisia, keltaisia ja valkoisia
lasten ja vauvojen sänkyjä. Värin mukaan potilaat jaoteltiin niin, että
punaisissa sängyissä oli jatkuvaa valvontaa tarvitsevat, keltaisissa jonkin
verran valvontaa tarvitsevat ja valkoisissa lapset, jotka olivat jo pian
kotiutuskunnossa. Toisessa osassa oli ”eristyshuone”, eli siis ilman väliseiniä
tai mitään samassa tilassa, hoidettiin mm. tuberkuloosilapsia. Lastenosastolla
hoidetaan vain 0-6 –vuotiaita lapsia ja kuusivuotiaasta lähtien lapsetkin
menevät aikuisten osastoille, miesten tai naisten osastolle.
Kiersimme maternity-osaston, jossa oli lapsivuodeosasto
kahdessa valtavassa isossa huoneessa, toinen huone leikatuille äideille ja
toinen säännöllisesti synnyttäneille. Lapsille ei ollut omia sänkyjä, vaan ne
olivat samassa sängyssä äidin kanssa. Kiwokon alueella (ja varmaan lähes koko
Ugandassa) yritetään rohkaista äitejä tulla sairaalaan synnyttämään, sillä
kotisynnytysten jälkeiset infektiot ja lapsikuolleisuus on korkea. Kiwokosta
löytyy myös yksi Ugandan kuudesta NICU:sta, eli vastasyntyneiden
teho-osastosta. Yksi löytyy Kiwokon lisäksi pohjois-Ugandasta ja loput neljä
Kampalan alueelta, niistä yksi on IHK:ssa. Kiwokossa hoidetaan mm. 28 raskausviikon
jälkeen syntyneitä keskosia. Ugandassa abortti on laiton. Kaikkia alle 26
raskausviikolla menehtyneitä sikiöitä ajatellaan keskenmenoiksi ja sen jälkeen
syntyneet ovat ennenaikaisia synnytyksiä.
Kiwokossa on myös HIV-poliklinikka, jossa on tapaamiset
tiistaisin ja torstaisin. Silloin on mahdollista tavata lääkäri, mutta jos
siihen ei ole tarvetta, niin hoitajan kanssa tarkistetaan lääkitys, ravitsemus
ja yleistila. Lisäksi näistä ryhmistä HIV-positiiviset saavat todella suurta
vertaistukea toisistaan. Useat Ugandassa haluavat pysyä hiljaa sairaudestaan.
Tapasimme yhden naisen, joka haluaa ”olla julkisesti” HIV-positiivinen, jotta
muut positiiviset näkevät hänen voivan hyvin ja asioiden olevan reilassa, ja
uskaltavat myös hakeutua hoitoon, ja terveet eivät turhaan pelkää HIV-positiivisia ihmisiä.
Perjantaina matkustimme todella maalle, n. 70km päähän
Kampalasta keskelle ei mitään. Vierailimme
ROTOM:ssa (Reach One, Touch One –Ministries) Mukonon kylässä. ROTOMin
perusperiaate on huolehtia vanhuksista. Muuten vanhukset jäävät lähes oman onnensa
nojaan Ugandassa. He usein joutuvat kasvattamaan myös lastenlapsiaan tai
lastenlastenlapsiaan. ROTOMissa ajatellaan, että kun vanhus voi hyvin, niin
myös lapset voivat hyvin. He tekevät kotikäyntejä, jolloin he rukoilevat
vanhusten kanssa, auttavat kotitöissä ja vievät ruokaa. Heillä on ROTOMin toimiston pihapiiriin rakenteilla myös vanhainkoti, jossa jokaisella siellä asuvalla vanhuksella tulee olemaan oma huone. Kävimme rakennustyömaalla vierailemassa siellä ollessamme. Kasassa
oli vasta seinät, mutta alku näytti ainakin ihan hyvältä, palvelutalotyypiseltä
ratkaisulta. Ugandassa miesten odotettu elinikä on 51 ja naisten 53 vuotta. Kuitenkin,
nimenomaan pienemmistä kylistä, löytyy paljon myös lähellä 80 ikävuotta olevia
vanhuksia.
Muutama meistä pääsi myös vierailemaan paikallisen heimon
kylässä, mutta en kuulunut siihen ryhmään. Heidät oli kuulemma ilolla,
tanssilla ja laululla ottanut vastaan jonkinlainen alkuasukasheimo, jossa oli ihmisiä
lapsista vanhuksiin. Kyllä harmitti jälkikäteen, etten päässyt sinne
vierailulle!
Mukonon kylästä jatkoimme vielä hieman kauemmas Kampalasta,
Nyengaan. Vierailimme hyvin vahvasti katolisessa sairaalassa ja
sairaanhoitaja-koulussa, St. Francis Hospital Nyengassa. Siellä, kuten lähes
kaikissa muissakin sairaaloissa, oli miesten, naisten, lasten ja äitiysosastot
sekä HIV-poli. Äitiysosastolle kuului synnytyssali ja synnyttäneiden osasto.
Synnytyssalista löytyi inkubaattori ja oma pieni autoklaavi. Sinä päivänä
siellä oli syntynyt kuusi vauvaa, joista neljä normaalisti alakautta. Nyengan
sairaalan yhteydessä oli kaksi pientä tiilitaloa, joissa asui lepraa sairastaneita
vanhuksia, joista Nyengan väki piti huolta. Lauloimme vanhuksille ja he olivat
mielissään.
Myös eräänlainen neuvola Nyengassa toimi raskaana oleville. Siellä oli seinillä julisteita siitä, kuinka HIV-positiivisia(kin) äitejä rohkaistaan imettämään lapsiaan ainakin 6kk ikään asti. Meillä Suomessahan se on kiellettyä. Ugandassakin 15 vauvaa sadasta saa rintaruokinnan välityksellä äidiltä tartunnan HIV:sta. Kuinka monta turhaa tartuntaa voitaisiin välttää sillä, että näitä ihmisiä täällä valistettaisiin asiasta. (itseasiassa meillä oli yhdellä Mpigin luennoista tästä puhetta, ja mainitsin asiasta luentoa pitäneelle kätilölle, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan väitti tiukkaan, että imettäminen vain ja ainoastaan antaa kunnon vastustuskyvyn vauvoille infektioita ja tauteja vastaan...)
Myös eräänlainen neuvola Nyengassa toimi raskaana oleville. Siellä oli seinillä julisteita siitä, kuinka HIV-positiivisia(kin) äitejä rohkaistaan imettämään lapsiaan ainakin 6kk ikään asti. Meillä Suomessahan se on kiellettyä. Ugandassakin 15 vauvaa sadasta saa rintaruokinnan välityksellä äidiltä tartunnan HIV:sta. Kuinka monta turhaa tartuntaa voitaisiin välttää sillä, että näitä ihmisiä täällä valistettaisiin asiasta. (itseasiassa meillä oli yhdellä Mpigin luennoista tästä puhetta, ja mainitsin asiasta luentoa pitäneelle kätilölle, mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa, vaan väitti tiukkaan, että imettäminen vain ja ainoastaan antaa kunnon vastustuskyvyn vauvoille infektioita ja tauteja vastaan...)
| Inkubaattori. |
| Synnytyssänky. |
Nyengasta takaisin Kampalaan yliopiston bussilla
palatessamme jumiuduimme ruuhkaan kolmeksi tunniksi. Ehti tulla jo pimeä ja
kuskimme varoitti meitä pitämästä laukkujamme tai mitään arvokasta näkyvillä.
Kyllä kuumotti, pelotti suorastaan. Joku aiempi suomalaisryhmä oli juuri
vastaavanlaisessa tilanteessa aseellisesti ryöstetty. Meillä on kielto, ettemme
saa koskaan liikkua yksin ulkona, ja pimeän tultua emme saa lähteä kotosalta
enää mihinkään. Mutta turvallisesti, hengissä ja kaikkien tavaroiden kanssa
selvisimme kotiin!
Ps. Täällä aurinko paistaa suoraa yläpuolelta! :)
3.10.2012
Auts.
Taisin murtaa tänään pikkuvarpaani. Auts. Toissapäivänä nyrjäytin nilkkani, ja sekin on vielä turvoksissa. Auts.
2.10.2012
Orientaatioviikon jatkoa
Keskiviikon ohjelmaan kuului aamusta käynti Nsambya Babies
–orpokodissa. Orpokoti ei vienyt sydäntäni samalla tavalla kuin Katwen
slummikoulu. Isommat lapset olivat jo koulussa, ja pienimmät virkeinä hereillä.
Osa meistä, minä mukaanlukien, suuntasi heti aluksi n. 1-vuotiaiden huoneeseen.
Jokaiselle ojennettiin ovesta sisään mennessä vauva syliin. Sain syliini
kakkavaippaisen pojan, joka ihastui täydellisesti hänelle ojentamaani
ilmapalloon! Osa vauvoista rohisi todella pahasti ja osalla oli selvästi
lämpöä, mutta ainakaan siinä tilanteessa kukaan orpokodin hoitajista ei
reagoinut niihin asioihin mitenkään. Minun vauvani oli terve ja erittäin
virkeä. Kaikki vauvat saivat juotavakseen maissivelliä normaaleista mukeista,
joissa oli molemmille käsille oma kahva. Niin he kaikki pitelivät itse mukiaan
ja joivat kuin isommatkin lapset.
Menin vauvani kanssa hoitajan luo ja kysyin, missä voin
vaihtaa vaipan, koska siellä oli kakat. Hän otti vauvan ja lähti
pesuhuoneeseen, minä seurasin perässä. Hän laittoi vauvan seisomaan isoon
ammeeseen, jonka yläreuna oli noin vatsani korkeudella ja riisui vauvan
kokonaan alasti. Heti kun hoitajan silmä vältti, vauva yritti kivuta pois
ammeesta takaisin syliini. Hoitaja haki kuumaa vettä, lantrasi sen viileällä
vedellä, veti hanskat käteensä ja pesi vauvan päästä varpaisiin saippuapalalla.
Pesty alaston vauva sylissään hän meni takaisin huoneeseen, josta hänet hain ja
laittoi puhtaan vaipan ja uudet puhtaat vaatteet vauvalle päälle, vaikka vanhat
eivät olleet likaantuneet kakasta lainkaan. Ajattelin, että asiat voisi hoitaa
helpomminkin, mutta... :) Ainakaan ei pojan tarvinnut olla koko päivää kakat
housussa!
Mengosta jatkoimme Mpigin kylään n. 40km päässä Kampalasta,
johon me kätilö-ja sairaanhoitajaopiskelijat olemme menossa työharjoitteluun
paikalliseen Health Centeriin. Mpigissä tapasimme dr. Jubileen, joka kierrätti
meitä ympäri aluetta ja joka osastolla tutustumassa. Dr. Jubilee on ollut myös
Suomessa viime keväänä vierailemassa, ja käynyt myös Tampereella.
Suurimman potilasmäärän Mpigin Health Centrestä vetää
maternity, joka pitää siis sisällään vierihoidon, synnyttämisen, sektiot (joita
on paljon!) ja raskaana olevat, joilla on esimerkiksi malaria tai muita
sairauksia. Osastolla oli paljon nuoria äitejä. Paljon on kuulemma
toimenpidesynnytyksiä (ilmeisesti siis sektioita) erinäisistä syistä johtuen,
esimerkiksi tarjontavirheitä on paljon. Epäselväksi jäi, tehdäänkö siellä
imukuppi- tai pihtisynnytyksiä lainkaan.
Mpigissä on myös miesten ja naisten osastot sekä
lastenosasto. Naisten osaston ja lasten osaston ovat aiemmat suomalaisryhmät
maalanneet. Yleisiä osastoilla hoidettavia sairauksia ovat tuberkuloosi,
pneumonia ja malaria. Lisäksi oli myös neuvolatyyppinen antenataalinen
klinikka, päivystys (out patient department = OPD), kolmen sängyn ensiapu,
lääkärinvastaanottohuoneita, laboratorio, injektiohuone, ultraääni ja
maanantaisin ja torstaisin toimiva HIV-klinikka. Mpigin kyläsairaala on ”keskittymäsairaala”,
parempitasoinen (tai tarjoaa enemmän palveluita) kuin pienemmät tk-tyyppiset
sairaalat tässä lähiympäristössä. Koko Mpigin Health Centreä pyörittää vain ja
ainoastaan kolme lääkäriä ja alueeseen kuuluu 250 000 asukasta.
Näimme myös siellä kyläsairaalan alueella sijaitsevan
majoituksemme, jossa oli wc:nä reikä lattiassa ja suihkusta sai vain kylmää
vettä. Siellä asumme neljän hengen huoneissa, meitä lähtee vain kuusi
opiskelijaa ja opettaja Mpigiin. Meillä on oma kokki, mrs. Juliet, joka tekee
meille aamupalan, lounaan ja päivällisen, sekä mahdollisesti illalla lämmittää
pesuvettä pannussa, jos on ollut hyvällä tuulella. Mpigiin meitä odotellaan
oikein innolla, etenkin kätilöopiskelijoita he haluaisivat pitää kolmen viikon
sijaan ainakin vuoden!
1.10.2012
Orientaatioviikon aloitus
Viime viikolla maanantai-aamuna suuntasimme yliopistolle
orientaatioviikon aloituspäivään. Siellä erinäiset ihmiset vuorollaan
puhuttelivat meitä ja toivottelivat sydämellisesti tervetulleiksi. Kiersimme
myös yliopiston yhteydessä olevaa IHK (International Hospital Kampala)
–sairaalaa. IHK on yksityinen sairaala, mutta potilaita vaikutti olevan silti
ihan mukavasti. Synnytysosasto näytti melko samanlaiselta kuin Suomessa.
Samanlaisia laitteita sieltä ainakin löytyi. IHK olisi varmasti hyvä paikka
harjoittelulle, mutta ehkä haemme kuitenkin jotain enemmän
kyläsairaala-meininkiä täältä Afrikasta, se on sitä, mitä haluamme nähdä, kokea
ja toteuttaa. IHK:ssa tulemme mahdollisesti viettämään jonkun viikon
harjoittelussa kuitenkin, lauantaina lyömme kolmen kuukauden harjoittelujen
suunnitelmat lukkoon.
| IHK:n synnäri. |
Koululla saimme IHK-kierroksen päätteeksi nauttia
henkilökunnan ruoasta, joka piti sisällään mm. riisiä, naudanlihaa
(+”kastiketta”), pinaattia, papuja ja banaanista tehtyä paikallista
perinneruokaa matokea. Matokea olimmekin jo odottaneet. Olen kuullut, ettei se
maistu juuri miltään, eikä se kyllä maistunutkaan. Se on koostumukseltaan kuin
perunamuusia ja ainakin tuo versio maistui maalta (mullalta). Kaiken siitä
söin, ja kyllä sitä toistekin voin syödä, muttei siitä mitään suosikkiruokaani
täällä tullut.
| Matokea ja muuta ruokaa. |
Orientaatiopäivän päätteeksi kävelimme kotiin. Eräässä
risteyksessä tien toisella puolella pieni lapsi heilutti minulle ja heilutin
takaisin. Hän oli niin hellyyttävän näköinen, että ylitin tien, jotta voin
viedä hänelle karkin. Kuljetamme täällä karkkia tai jotain muuta vastaavaa
mukanamme koko ajan, jotta voimme tarjota lapsille ja nähdä sen ilon heidän
silmissään ja maailman leveimmän hymyn huulillaan. Pian annettuani karkin
lapsen takaa juoksi usea muukin lapsi luoksemme ja heillekin tarjosin karkit.
Nuo ovat vietävän suloisia nuo lapset täällä!
Illalla maanantaina ukosti ja vettä satoi, että ei se
täälläkään aina niin aurinkoista ole, vaikka päiväntasaajalla ollaankin! :)
Tiistaina lähdimme tutustumiskierrokselle tuleviin
harjoittelupaikkoihimme. Koko loppuviikon kierrämme alustavan suunnitelmamme
mukaisiin työharjoittelupaikkoihin tutustumassa. Tutustumiskäyntien perusteella
saamme itse vaikuttaa siihen, mihin haluamme oikeasti harjoittelemaan, eli
alustava suunnitelma voi muuttua vielä paljonkin. Yliopiston bussia oli
kivitetty, tai jotain muuta ilkivaltaa se oli kokenut, ja pääsimme
liikenteeseen puolitoista tuntia aikataulusta myöhässä matatulla.
Ensimmäisenä menimme Katwe School –nimiseen slummikouluun,
jossa on koululaisia jopa 400. Koulu oli vanhassa kerrostalorauniossa, jonka
pihaympäristössä oli slummissa asuvien ihmisten koteja ja muutama pikkuruinen
rakennus luokkahuoneita. Kiersimme luokissa ja joka ryhmä taputti meille
tervehdyksensä, lauloi ja toisti opettajan kysymyksiin vastaukset yhteen
ääneen, esim. ”Welcome our visitors”. Joihinkin luokkiin jaoimme lapsille
ilmapalloja tai tarroja. He olivat haltioissaan! Voitte vain kuvitella niitä
ihania lapsia, jotka ovat vilpittömästi onnellisia nähdessään meidät ja
saadessaan meiltä jotain, kuinka heidän silmänsä loistavat ja hymy on korvasta
korvaan leveä ja niin aito! <3 Sydän siinä pakahtui, moneen kertaan! Niin
monta lasta teki mieli ottaa mukaan kainaloon ja tuoda Suomeen! En voi sanoin
kuvailla sitä, aivan ihanaa, kyyneleet nousevat silmiin vain pelkästä ajattelemisesta.
Luokkakierrosten jälkeen pienimmät koululaiset pääsivät koulusta ja tulivat pihaympäristöön luoksemme. He kirjaimellisesti roikkuivat käsissämme ja halusivat katsella kameroitamme ja kokeilivat ihoamme, että onko se oikeasti vaalea ja miltä se tuntuu. Eräs pieni tyttö otti kädestäni kiinni, kun kävelin pihassa. Kun minua kohti tuli toinen tyttö, tämä kädessäni kiinni oleva tyttö työnsi kohti tulevan tytön pois ja tarttui tiukemmin kädestäni kiinni. Hän tahtoi omia minut itselleen. Kuinka suloista, nämäkin täällä tuntevat kateutta. Haluavat omia itselleen mzungun, joka siis tarkoittaa valkoihoista ihmistä.
Luokkakierrosten jälkeen pienimmät koululaiset pääsivät koulusta ja tulivat pihaympäristöön luoksemme. He kirjaimellisesti roikkuivat käsissämme ja halusivat katsella kameroitamme ja kokeilivat ihoamme, että onko se oikeasti vaalea ja miltä se tuntuu. Eräs pieni tyttö otti kädestäni kiinni, kun kävelin pihassa. Kun minua kohti tuli toinen tyttö, tämä kädessäni kiinni oleva tyttö työnsi kohti tulevan tytön pois ja tarttui tiukemmin kädestäni kiinni. Hän tahtoi omia minut itselleen. Kuinka suloista, nämäkin täällä tuntevat kateutta. Haluavat omia itselleen mzungun, joka siis tarkoittaa valkoihoista ihmistä.
Katwesta jatkoimme samana päivänä Caring Handsiin, joka on
suomalaisen Milla Happosen perustama yritys, joka auttaa köyhiä äitejä ja
tarjoaa heille työtä. Caring Handsin tuotoksiin kuuluu paperihelmet ja niistä
tehdyt erilaiset korut. Tapasimme Caring Handsissa Millan, joka kertoi omasta
taustastaan ja kuinka hän on päätynyt Ugandaan ja perustamaan yrityksensä.
Urhea nainen, muuta en voi sanoa. Upeaa työtä tekee. Kaksi paperihelmistä
kaulakorua kasaavaa naista kertoi meille tulkin avustuksella oman tarinansa ja
miten he ovat saaneet avun ja pelastuksen elämälleen Caring Handsin avulla.
Toinen heistä oli vanha, HIV-positiivinen ja hyvin laajalle metastasoitunutta
syöpää sairastava nainen, joka oli joitakin vuosia sitten otettu Caring Handsin
”avun saajaksi”. Milla kertoi ajatelleen ottaessaan naisen
autettavakseen, ettei tämä tule elämään vuotta pidempään, mutta nainen on
saanut niin hyvän tuen ja avun Caring Handsista, että on elänyt jo useamman
vuoden sen jälkeen ja vaikutti melko hyvävointiselta, että ehkä niitä vuosia on
vielä useampi jäljelläkin. Caring Handista saimme ostaa paperihelmiä
itsellemme, ja kaikki meidän ostamiemme helmien tuomista tuloista käytetään
köyhien naisten, etenkin äitien, hyväksi.
| Paperihelmiä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)