Mwanza

Olemme perilla Mwanzassa, Tansaniassa. Sunnuntaina yritimme paasta Kampalasta lahtemaan, mutta bussi oli ehtinyt jo lahtea. Jaimme siis sunnuntaina viela Kampalaan yoksi, ja maanantaiaamuna lahdimme bussilla kohti Bukobaa, Tansaniaa. Bussimatka kesti rajalle n. 5 tuntia, josta muodollisuuksien ja viisumin saamisen jalkeen viela pari tuntia ajelimme Bukobaan.

Bukobasta hyppasimme lauttaan, joka vei meidat Victoria-jarven halki yon yli. Liput ensimmaiseen ja toiseen luokkaan olivat jo menneet, joten matkasimme sitten kolmannessa luokassa paikallisten kanssa. Nukuimme yon lattialla, melko kova oli alusta! Aamulla saavuimme perille Mwanzaan, jossa siis talla hetkella ollaan kaikissa sielun ja ruumiin voimissa. :)

Tarkoituksemme oli jatkaa junalla Dar es Salaamiin, josta lautalla Sansibarille. Taalta Mwanzasta on Dariin viela yli 1200km, ja junaa ei enaa mene. :D ...varasimme siis lennot huomiselle. Huomenna lennamme Dariin ja sielta hyppaamme lauttaan kohti Sanseja. Paratiisisaarelle! <3

Palaan asiaan jalleen myohemmin. :)

Lomaviikko

Lomaviikon vietimme pienemmissä porukoissa kukin missäkin. Pari meistä lähti Keniaan, muutama Lake Bunyonille, muutama Victoria-järvelle Banda-saarelle. Meidän matkamme lähti tiistaiaamuna bussilla kohti pohjois-Ugandaa. Eräs IHSU:n opiskelija vei minut kotikyläänsä Paimoliin.

Tiistaina matkaa tehtiin bussilla Paderin kylään yhteensä yksitoista tuntia. Oli jo pimeää, kun saavuimme Paderiin, niin jäimme sinne yöksi. Majapaikkamme vessa oli ehkä yksi kamalimmista, missä olen ikinä käynyt; lattia oli sementtinen ja siinä oli n. 10x15cm reikä keskellä (että yritäpä siinä sitten sihdata..), sekä seinät kuhisivat torakoita. Mutta suihku oli sitten taas toisaalta yksi kauneimmista, missä olen koskaan käynyt. Suihkuna toimi pesuvati, aivan kuten saunoissa Suomessa, mutta suihkuhuone oli tähtitaivaan alla, ilman kattoa. Tähdet ovat niin kauniita. Olen yrittänyt bongata Otavaa täällä, koska Intiassa näin sen, mutta väärin päin. Vielä ei ole osunut ainakaan silmään, ehkä olemme liian etelässä.

Keskiviikkona matkasimme n.35 mailia boda bodan kyydissä (eli siis mopon) Paimolin kylään, kuskin lisäksi kaksi per boda. Istuin suurimman osan matkasta takana huonolla möykkyisellä tiellä, kyllä häntäluuhun pakotti!

Paimol oli aivan ihana paikka! Vuorten ja kukkuloiden ympäröimää laaksoaluetta, jossa ihmiset asuivat mudasta tehdyissä olkikattoisissa savimajoissa. Niiiiin kaunista!

Siellä, jos jossain, olimme keskellä sitä oikeaa Afrikkaa. Moni ei pääse sitä kokemaan. Iltaisin tulikärpäset lentelivät ympäriinsä ja vilkkuivat valoa. Joka ilta koko perhe (ja hieman muutakin kylän väkeä, kun sana kiiri, että kylässä on ”munu” eli mzungu eli valkoihoinen) kokoontui nuotion äärelle pihapiiriin ja viettivät aikaa yhdessä 'kunniavieraan' kanssa. Torstai-iltana iltanuotiolla vallan innostuttiin ja soitettiin kattiloilla ja laulettiin heimon omia lauluja ja tanssittiin heimon omia tansseja.

Kaikki ottivat minut kylässä sydämellisesti tervetulleina vastaan ja osoittivat kunnioitusta valkoista kohtaan. Naiset tervehtiessään polvistuivat eteeni (en kokenut tätä kovin mukavana asiana..) ja kaikki tulivat aina kättelemään, kun näkivät meidät aamuisin. He valmistivat meille myös sitä aivan perinteistä afrikkalaista (ugandalaista) ruokaa, kuinka herkullista! Poshoa, pähkinäkastiketta, nyljettyä kanaa, kaikkea mahdollista. Sain läksiäislahjaksi n.3kg painavan kurpitsan, joka minun pitää kuulemma viedä mukanani Suomeen, sekä elävän kanan. Kanan jätin kylään matkustus- ja kuljetusvaikeuksiin vedoten. :D

Perjantai-iltana matkasimme takaisin päin viereiseen Kalongon kylään, josta lauantaiaamuna lähti kyyti. Tuonne maaseudulle on todella vaikea matkustaa ja sieltä on myös todella vaikea päästä pois. Kyytejä ei kulje joka päivä. Lauantaina matkasimme Liraan lava-autolla. Me saimme (onneksi sateen sattuessa) sisäpaikat, mutta ihmisiä ahdettiin lavalle tavaroiden päälle ja auton katon päälle istumaan niin paljon, että kyllä pelotti, kuinka ne kaikki pysyvät mukana. Lirasta hyppäsimme bussiin kohti Kampalaa, johon saavuimme hieman ennen puoltayötä lauantaina. Matkaan kulutimme tällä kertaa aikaa 14,5h.

Lomaviikko oli aivan uskomattoman hieno, en vaihtaisi kokemaani kyllä mihinkään. <3 Kovasti he kylässä lupailivat minulle palan maata, johon voin rakentaa oman savimajan. Tavallaan sainkin sen palan maata jo, mutta paperilla se ei ole minun. Eräs pieni poika kylästä pitää myös tästä eteenpäin huolta minun ikiomasta mangopuun alusta, hän ympäröi sen pienellä aidalla, ettei se jää jalkoihin ja huolehtii nyt kuivan kauden alkaessa sen kastelemisesta. Lupasin palata kylään vielä joskus, toivottavasti silloin saan syödä oman mangopuuni anteja. :)

Sitten niihin ebola-uutisiin. Lopetimme harjoittelumme nyt kesken. Kaksi viikkoa jää Suomeen tehtäväksi. Osa meistä on jo poistunut maasta ja osa jää, saimme tehdä itse valinnan. Meidän oli fiksuinta jättää harjoittelu kesken, koska harjoittelupaikkamme olisi ollut sairaala, jossa tartuntariski on tietenkin pieniä kyläyhteisöjä suurempi. Tänään jatkamme kolmen muun tytön kanssa maateitse Victoria-järven länsipuolelta Tansaniaan. Huomenna mahdollisesti otamme lautan Victoria-järven poikki Bukoban kylästä Mwanzan kaupunkiin, josta sitten suunnitelmissa olisi jatkaa junalla eteenpäin.

Blogia aion päivitellä myös Tansaniasta aina, kun saan netin käyttöön. Ugandan numeroni todennäköisesti myös toimii siellä, mutta toki silloin puheluiden vastaanottaminen taitaa maksaa minulle. En ole varma, pystynkö Tansaniassa lataamaan puheaikaa lisää. Suomen numeroni on kuitenkin myös mukana, siihen tulee puhelut ja tekstarit kyllä perille.

Kenian tilanteesta riippuen minä jatkan sitten parin kolmen viikon päästä sinne, tai sitten palaan Ugandaan, suunnitelmat ovat vielä avoimet. Gloria kutsui minut Ugandaan viettämään joulua hänen perheensä kanssa. Voipi siis olla hyvin todennäköistä, että palaan Ugandaan jouluksi ja ehkä jopa lennän täältä Suomeen. Vielä en tosiaan tiedä, kaikki suunnitelmat ovat avoimet. Mutta nyt kutsuu siis Tansania ja suuntana Zanzibar!

IKÄVÄ TEITÄ RAKKAITA !! <3

Bongaa sateenkaari.

Appelsiineja.

Kirkko kukkulan päällä.

Ruuan varastoimiseen.

Pihapiiriämme Paimolissa.

Suihku.

Jalkapallo.

Tuolla nukuin!

Keittiö.

Kanisteripulkka.

Safari + uutisia ebolasta

Pääsinpä sitten juuri sanomasta, että olen ainoa, joka ei ole vielä sairastanut, kun juuri ennen safaria to-pe yön juoksin oksentamassa. Se meni onneksi yön aikana ohi, mutta edelleen tulee huono olo joka kerta, kun syö jotain. 

Väli-ilmoitus: Ebola on palannut Ugandaan. Tai liekö se koskaan täysin pois ollutkaan, mutta nyt on Luwerosta raportoitu uusia tartuntoja, viisi kuollutta ja 40 seurataan vielä. Täällä päässä siis kovasti mietitään, miten tehdään loppujen harjoitteluviikkojen kanssa. Niitä ei ole paljoa enää jäljellä, ja kohta Uganda jäisi joka tapauksessa taakse, mutta toistaiseksi katsotaan nyt päivä kerrallaan. Muut tytöt vaikuttavat kuitenkin olevan sitä mieltä, että poistuttaisiin maasta. Voinee siis olla, että Kenia ja/tai Tansania kutsuvat suunniteltua aikaisemmin.

Perjantaina aikaisin aamulla lähdimme matkustamaan kohti Murchison Falls National Parkia. Voin kertoa, että matka ei ollut kaikkein mukavimmasta päästä puolikuntoisena. Matkasimme noin kuusi tuntia kohti Fallseja. 

Perille päästyämme vaelsimme katsomaan Gulu Fallseja (tunnetaan myös nimellä Freedom Falls, koska ne ovat muodostuneet vuonna 1962, kun Uganda itsenäistyi) ja Murchison Fallseja. Fallsit ovat vesiputouksia Niilillä. Victorian Niili, joka alkaa Victoria-järvestä, kulkee vähän ennen Albert-järveä seitsemän metrin levyisen laakson poikki, jossa on Murchison putous. Vaelsimme ensin vuoren päälle, josta näimme pienen etäisyyden päästä fallsit. Näkymät, maisemat, aivan mielettömän kauniit. Jatkoimme pieniä polkuja pitkin aivan fallsien juurelle. Kastuimme lähes kokonaan veden roiskuessa ja pienen vesisumun valtaamassa ilmassa, mutta kaunista sielläkin oli. Sateenkaariakin näkyi. :)

Perjantain ohjelmassa ei ollut kummempaa. Majoituimme Red Chilli Rest Campissa teltoissa. Telttamme ulkopuolella oli muutama villisika syömässä ruohoa.

Pumba meidän teltan edessä.

Lauantaiaamun ohjelma alkoi aikaisin. Menimme ensin lautalla Niilin yli toiselle puolelle, jossa oli safari-ajelu. Ajelu kesti muutaman tunnin ja mukaamme tuli kuskimme Isaacin lisäksi opas, joka kertoi eläimistä ja kasvillisuudesta ja kaikesta muusta aihetta sivuavasta. Tässä hieman kuvasatoa matkan varrelta:

Vauvanorsu, n.2kk ikäinen.

Buffalot mutakylvyssä.

Virtahevot.

Rafikin puu!

Pikkukirahvi.

Isot kissat jäi näkemättä vallan kokonaan, mutta olen silti tyytyväinen safariin. Aivan mahtavaa olla siellä, keskellä luontoa, missä nuo eläimet elävät omaa elämäänsä, välittämättä, ja varmasti myös tietämättä ympäröivästä maailmasta.

Kävimme lauantaina myös Niilin risteilyllä, jossa bongasimme virtahepoja ja krokotiileja. Rannalla näkyi myös norsuja, antilooppeja, paviaaneja ja erilaisia lintuja. Risteilimme Murchison Fallsien juurelle.

Murchison Falls.

Niili.

Illalla kävimme hammaspesulla ja kun tulimme ulos vessasta, meidän edessämme seisoi virtahepo. Se söi ruohoa maasta ja kierteli ympäri teltta-aluetta pimeässä. Virtahepohan on siis maailman toiseksi vaarallisin eläin – se tappaa eniten ihmisiä hyttysten jälkeen. Oli kyllä hauskaa, että se siellä kuljeskeli! :D Kuvaa siitä ei saatu, koska salamaa ei saanut käyttää. Se olisi vaikka saattanut suuttua! Yöllä se söi myös joidenkin telttojen välissä ruohoa, mutta meidän teltassa (minä ja Taru) ei herätty kyllä lainkaan.

Sunnuntai-aamuna meillä oli vielä lyhyempi game drive, jonka aikana bongailtiin vain hieman lisää kirahveja ja norsuja, mutta muuten vain lintuja. Ajettiin yhden kylän läpi myös, siellä oli lasten liukumäki! Ei siihen mitään lunta tarvita! :)

Liukumäki.

Mpigiä, Kiwokoa

Viimeinen viikko Mpigissä meni nopeasti. Olen koko porukan ainoa, joka ei ole vielä sairastellut ollenkaan. Mpigissä kolme meistä sairasteli ja parilta testattiin malariaakin, mutta tulokset olivat negatiiviset. Toinen heistä sai kuitenkin malarian hoitoon lääkekuurin, koska oireet olivat niin klassisia malarian oireita. Kuuri auttoi, että ehkä Suvista tuli meidän porukan ensimmäisen malarian sairastanut! Malarian testaamiseen meni tyttöjen sairastellessa pari päivää, koska ensimmäisellä kerralla, kun testi piti ottaa, ei ollut sähköä ja toisella kerralla kaikki labran työntekijät olivat malariassa.

Pesimme Mpigissä miesten osaston seinät ja yöpöydät. Aiemmat suomalaiset ryhmät ovat maalanneet naisten ja lasten osastot. Pesun jälkeen seinät olivat lähes kuin maalatut, huomattavasti puhtaampaa tuli! Laitoshuoltajat pesevät päivittäin osaston lattiat, mutta mitään muuta osastoilla ei pestä. Kunpa olisittekin nähneet lavuaarin, jota kuurasin, mikä väriero! Huh.

Pidimme Mpigissä myös pienimuotoiset juhlat toiseksi viimeisenä päivänämme. Kutsuimme health centren henkilökuntaa ja söimme ja jutustelimme yhdessä. Ensimmäisenä päivänä, kun Mpigiin saavuimme, meitä vähän niinkuin kehotettiin, että ”sitten lopussa kun pidätte ne juhlat”. Juhlat sujuivat hyvin, otimme yhteiskuvia ja kaikilla oli mukavaa.

Mpigistä jatkoimme kahdeksi edelliseksi viikoksi Kiwokon sairaalaan Luweroon. Kiwoko on hyvin uskonnollinen paikka, joka aamu alkoi aamukirkolla. Sairaala oli suuri, paljon suurempi kuin Mpigin health centre. Kiwokon viikoista tuli minulle riskiraskausviikkoja harjoittelussa, siellä oli kanssamme 28 IHSU:n opiskelijaa, joiden kanssa synnyttävistä jouduimme tappelemaan. Eli kahden viikon aikana olen auttanut maailmaan vain yhden vauvan, joka oli fetus mortus (kuollut jo kohdussa). Se oli... erikoinen tilanne.

Muuten viikot Kiwokossa menivät nopeasti, hoidin paljon malariaa sairastavia raskaana olevia, raskaana olevia, joilla on kohtuun kuollut sikiö sekä uhkaavia keskenmenoja. Siis riskiraskauksia.

Voin kirjoittaa tarkemmin myöhemmin. Tänään meillä alkoi loma. Huomenna lähdemme viettämään viikonloppua Murchison Falls Safarille. Peukut pystyyn, että näemme kaikki mahdolliset villieläimet! :) Kaikki täällä edelleen hyvin, edelleen olen pysynyt terveenä ja innolla odotan jatkoa reissulle! Mahtava paikka, mahtava maa, mahtavia ihmisiä! :)